20 killed as 5 bomb explosions rock Delhi
Kaikkein inhottavimmalta tuntuu, että juuri näin kaikki tutut uskoivat seuraavan iskun tapahtuvan. Lauantai-iltana, täysillä toreilla, keskustan liepeillä. Suututtaa niin paljon, että kylmien väreiden lisäksi tärisee muutenkin.
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
torstai 7. elokuuta 2008
Siinahan se Intia sitten olikin
Viimeinen kirjoitus toimistokoneiden hurinan keskelta.
Ulkona sataa, on satanut viimeiset kolme paivaa. Kadut lainehtivat, lehmat roikottavat paataan ja kodittomat pakkautuvat alikulkusiltojen suojaan. Ohiajava auto roiskautti vedet paalle tyomatkalla, ja kaaoksen kruunasi rekka, joka tuuppasi edella ajaneen pyorariksan kumoon matkustajineen paivineen. Saikahdin - tietysti - ja sannattiin molemmat, mina ja autoriksan kuljettaja, katsomaan kuinka kavi. Luojan kiitos kyydissa ollut nainen selvisi saikahdyksella ja muutamalla naarmulla, kukkakaalit ja sipulitkin saatiin kasattua takaisin kauppakasseihin. Levoton fiilis kuitenkin jai. Rikoin muutama paiva sitten peilin, onnettomuudet ovat sen jalkeen tuntuneet kovin enteellisilta.. Kop-kop poydanreunaan.
Raportti on nyt jatetty, kaikkia on kiitetty, tyotodistus vastaanotettu - ja jonkun pitaisi ilmeisesti kantaa mut ulos toimistosta kun en itse osaa poistua. Eilen juotiin kavereiden kanssa laksiaismaisesti viinia, kuunneltiin hyvaa jazzia ja nautiskeltiin lahiravintelin kotiinkuljetuksesta. Leppoisaa. Saan kyydin lentokentalle toisilta tuttavuuksilta, paasee herkistelemaan oikein useammassa erassa. Voi kun jonain paivana oppisin lahtemaan paikoista tyynen rauhallisesti, ilman kaikkea draamaa.
Huomenna tahan aikaan Larussa, vau. Nahdaan pian murut!
Ulkona sataa, on satanut viimeiset kolme paivaa. Kadut lainehtivat, lehmat roikottavat paataan ja kodittomat pakkautuvat alikulkusiltojen suojaan. Ohiajava auto roiskautti vedet paalle tyomatkalla, ja kaaoksen kruunasi rekka, joka tuuppasi edella ajaneen pyorariksan kumoon matkustajineen paivineen. Saikahdin - tietysti - ja sannattiin molemmat, mina ja autoriksan kuljettaja, katsomaan kuinka kavi. Luojan kiitos kyydissa ollut nainen selvisi saikahdyksella ja muutamalla naarmulla, kukkakaalit ja sipulitkin saatiin kasattua takaisin kauppakasseihin. Levoton fiilis kuitenkin jai. Rikoin muutama paiva sitten peilin, onnettomuudet ovat sen jalkeen tuntuneet kovin enteellisilta.. Kop-kop poydanreunaan.
Raportti on nyt jatetty, kaikkia on kiitetty, tyotodistus vastaanotettu - ja jonkun pitaisi ilmeisesti kantaa mut ulos toimistosta kun en itse osaa poistua. Eilen juotiin kavereiden kanssa laksiaismaisesti viinia, kuunneltiin hyvaa jazzia ja nautiskeltiin lahiravintelin kotiinkuljetuksesta. Leppoisaa. Saan kyydin lentokentalle toisilta tuttavuuksilta, paasee herkistelemaan oikein useammassa erassa. Voi kun jonain paivana oppisin lahtemaan paikoista tyynen rauhallisesti, ilman kaikkea draamaa.
Huomenna tahan aikaan Larussa, vau. Nahdaan pian murut!
tiistai 5. elokuuta 2008
Tehosekoitin
"Anna tuulen puhdistaa,
nostaa helmoja,
heittää hiukset sekaisin.."
..soi jalleen paassa aamulla kun huristelin ruuhkan keskella toihin. Autoriksoissa on se mahtava puoli, ettei koko aikana taalla ole edes kaivannut foonia. Tukka markana vaan kyytiin kodin kulmilta, ja viimeistaan toisen ylikulkusillan kohdalla hiukset hulmuaa vallattomasti tuulessa! Koska taalla toimistoon valutaan pikkuhiljaa siina puoli kymmen ja kymmenen valimailla, on mulla, kello yhdeksan tytolla, ruhtinaallisesti aikaa luuhata peilin aaressa sukimassa kuivaa mutta porhistynytta tuksaa edustuskuntoon.
Tahan lisattakoon viela, etta mun on ikava kylla haudattava haaveeni (ja samalla Karin & Rantsin) autoriksan tuomisesta Helsingin kaduille. Sain nimittain kuulla, etta menopelille tulisi hintaa 4500 - 6000 eurorahaa! Huh-huh! Paalle rahti ja mita lie muuta, varaosia tuskin saa perus-Biltemasta. How malsaa is that.
nostaa helmoja,
heittää hiukset sekaisin.."
..soi jalleen paassa aamulla kun huristelin ruuhkan keskella toihin. Autoriksoissa on se mahtava puoli, ettei koko aikana taalla ole edes kaivannut foonia. Tukka markana vaan kyytiin kodin kulmilta, ja viimeistaan toisen ylikulkusillan kohdalla hiukset hulmuaa vallattomasti tuulessa! Koska taalla toimistoon valutaan pikkuhiljaa siina puoli kymmen ja kymmenen valimailla, on mulla, kello yhdeksan tytolla, ruhtinaallisesti aikaa luuhata peilin aaressa sukimassa kuivaa mutta porhistynytta tuksaa edustuskuntoon.
Tahan lisattakoon viela, etta mun on ikava kylla haudattava haaveeni (ja samalla Karin & Rantsin) autoriksan tuomisesta Helsingin kaduille. Sain nimittain kuulla, etta menopelille tulisi hintaa 4500 - 6000 eurorahaa! Huh-huh! Paalle rahti ja mita lie muuta, varaosia tuskin saa perus-Biltemasta. How malsaa is that.
maanantai 4. elokuuta 2008
Koti kutsuu
Aika on hurjan janna juttu. Ensin kaksi kuukautta omillaan Delhissa tuntuu maailman pisimmalta ajalta. Sitten se alkaa vilistaa eteenpain paiva ja viikko toisensa jalkeen niin, etta koko kesa onkin ohi yhdessa vilauksessa. Ja kun kotiinpaluuseen on enaa muutama paiva, se pysahtyy. Tykkanaan. Niin ja silloin kun pitaisi napakasti luennoida sijaissynnyttamisesta Intian kontekstissa, kuten muutama tunti sitten, aika hyppelee eteenpain aivan holtittomasti! Kyse ei voi olla siita, etta mun olisi vaikea sanoa mitaan lyhyesti ja ytimekkaasti.
Delhi alkaa olla tassa. Jaljella on enaa muutama ilta, joiden aikana pitaisi kattaa massiivinen to do-lista. Viimeinen visiitti ihkulle Sarojini Marketille halpoja vaatteita metsastamaan, tuliaisia toiselta marketilta, museota ja temppelia.. Lodhi Gardensissa olisi kiva kuljeksia toiden jalkeen ja Qutb Minarkin on viela kaymatta. Torstaina Sivanandassa on paallaseisonnasta work shop, sita ei kerta kaikkiaan voi jattaa kokematta. Ja jonkin sortin laksiaiset, mihin valiin ne nyt sitten ahdetaan?! Onneksi kaverit vaittavat tulevansa lentokentalle mukaan, joten viime tipan juhlallisuudet voi jarjestaa vaikka Indira Gandhin parkkipaikalla.
On tehtava tunnustus: en ole ottanut juuri lainkaan kuvia. Lehmat epatodennakoisissa paikoissa -sarja on jaanyt kolmeen napsaisuun. Ei silla, etteiko molempia, epatodennakoisyytta ja lehmia tassa kaupungissa riittaisi, mutta matkailijan asenne ja kamerakasi jaivat jonnekin Rishikeshin ja Argan tienoille. En osaa kulkea kaduilla kuvausmoodi paalla, en sitten millaan. Ehka siksikin viime viikoista mieleen on jaanyt paljon kuvanomaisia valahdyksia 'delhiittien' elamasta. On harmi, ettei niita voi valittaa kenellekaan muulle. Kukaan muu ei voi tietaa, milta naytti resuinen poika joka minuutteja ennen monsuunisateen alkua lennatti leijaa pollyavan hiekan, roskien ja pauhaavan liikenteen keskella ja hymyili niin kuin maailmassa ei olisi mitaan vikaa. Itse asiassa jokainen hetki tuolla ulkona on niin taynna hajuja ja vareja ja aania, etta kotiinpaluu voi tuntua kummalliselta. Jotenkin tyhjalta. Onneksi kotona on kuitenkin se tarkein, eli koti. Sita ei lehmat ja haisut korvaa millaan.
Delhi alkaa olla tassa. Jaljella on enaa muutama ilta, joiden aikana pitaisi kattaa massiivinen to do-lista. Viimeinen visiitti ihkulle Sarojini Marketille halpoja vaatteita metsastamaan, tuliaisia toiselta marketilta, museota ja temppelia.. Lodhi Gardensissa olisi kiva kuljeksia toiden jalkeen ja Qutb Minarkin on viela kaymatta. Torstaina Sivanandassa on paallaseisonnasta work shop, sita ei kerta kaikkiaan voi jattaa kokematta. Ja jonkin sortin laksiaiset, mihin valiin ne nyt sitten ahdetaan?! Onneksi kaverit vaittavat tulevansa lentokentalle mukaan, joten viime tipan juhlallisuudet voi jarjestaa vaikka Indira Gandhin parkkipaikalla.
On tehtava tunnustus: en ole ottanut juuri lainkaan kuvia. Lehmat epatodennakoisissa paikoissa -sarja on jaanyt kolmeen napsaisuun. Ei silla, etteiko molempia, epatodennakoisyytta ja lehmia tassa kaupungissa riittaisi, mutta matkailijan asenne ja kamerakasi jaivat jonnekin Rishikeshin ja Argan tienoille. En osaa kulkea kaduilla kuvausmoodi paalla, en sitten millaan. Ehka siksikin viime viikoista mieleen on jaanyt paljon kuvanomaisia valahdyksia 'delhiittien' elamasta. On harmi, ettei niita voi valittaa kenellekaan muulle. Kukaan muu ei voi tietaa, milta naytti resuinen poika joka minuutteja ennen monsuunisateen alkua lennatti leijaa pollyavan hiekan, roskien ja pauhaavan liikenteen keskella ja hymyili niin kuin maailmassa ei olisi mitaan vikaa. Itse asiassa jokainen hetki tuolla ulkona on niin taynna hajuja ja vareja ja aania, etta kotiinpaluu voi tuntua kummalliselta. Jotenkin tyhjalta. Onneksi kotona on kuitenkin se tarkein, eli koti. Sita ei lehmat ja haisut korvaa millaan.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Kurja maailma
Juuri talla hetkella tuntuu, etta olisi voinut valita fiksumpiakin matkakohteita. Delhissa kaikki on rauhallista, mutta tuntuu aika kurjalta katsoa telkkarista paiva toisensa peraan pommeja ja havitysta. Lauantai-iltana CP eli ytimista ytimin keskusta-alue oli korkeimmassa halytystilassa, ja poliisit ilmeisesti evakuoi ihmisia muualle. Me siemailtiin nurkan takana kavereiden kanssa mojitoja autuaan tietamattomina pahasta maailmasta..
Samaan aikaan toisaalla: Albiinomurhien aalto ravistelee Tansaniaa (HS 27.7.08). On se hyva ettei enaa seurustella Laurin kanssa. Terveisia :)
Samaan aikaan toisaalla: Albiinomurhien aalto ravistelee Tansaniaa (HS 27.7.08). On se hyva ettei enaa seurustella Laurin kanssa. Terveisia :)
perjantai 25. heinäkuuta 2008
torstai 24. heinäkuuta 2008
Huokaus
Ensimmaista kertaa alkaa tulla oikein kunnon koti-ikava. Huone tuntuu liian pienelta vaikka onkin edelleen sieva, ja alituinen nihkeys iholla arsyttaa. Lisaksi stressaan hieman toista, viimeisten kahden viikon aikana pitaa viimeistella varsinainen duuni, esitelmoida ja haastatella ihmisia. Uh. Energiaa tahan kaikkeen on nolla. Luulin paasevani viikonlopunviettoon kauniiseen Orchhan kaupunkiin, mutta viime hetkella matkaseura paattikin jaada Delhiin. Se keksi, etta ihmiset vaivaantuu siita jos me, tytto ja poika, matkustetaan sinne kahdestaan. Ma haluaisin tietaa, etta kuka siita niin kovasti stressaa? Kun se ei ainakaan ole Kari, eika muilla ole sen suuremmin valia? Joskus ihmisten hankaluus on vaan liian hankalaa.
Onneksi Bipsa on luvannut lahtea mun kanssa vikana viikonloppuna, eli viikon paasta, Amritsariin, lahelle Pakistanin rajaa. Lohduttaa hieman. Ja tana viikonloppuna ehditaan tehda kahdestaan kaikkia tyttojuttuja, jotka on jaany roikkumaan. Vaatteita ja hierontaa ja nahtavyyksia, kivoja ravintoloita. Enkohan ma selvia. Yksi kaupungin viiden tahden hotelleista myos tarjoaa uima-altaansa tavallisen rahvaan kayttoon aina sunnuntaisin, siella aion taas piipahtaa. Paikka on todellinen keidas melun ja kuumuuden keskella, ja siella saa osoittaa kuinka huono allaslentiksen pelaaja sita oikein onkaan. Jotenkin sen aina unohtaa ja kilpailuvietti iskee, kunnes neljannen kerran iskee pallon omalla syottovuorolla verkkoon ja hiipii hamillaan takaisin aurinkotuoliin..
Pari viikkoa sitten kaytiin Jaipurissa, pinkissa kaupungissa. 1800-luvun loppupuolella yksi Brittein Yrjoista vieraili paikallisen Maharajan luona, ja juhlan kunniaksi kaikki vanhan kaupungin talot keksittiin maalata vaaleanpunaisiksi. Tapa tarttui, ja kaduilla ja kujilla on oikein herttaista viela tanakin paivana. Meidan ensimmainen paiva kului absurdeissa riitatilanteissa, kun meita yrittivat vedattaa seka riksakuski etta sari-kauppiaat. Parhaillaan seistiin kadulla ja huudettiin kurkku suorana kaikki, mina, Bipsa ja kiero riksakuksi - englanniksi, suomeksi, bengaliksi ja hindiksi. Saatiin kunnon yleiso ja rauhanneuvottelijakin kaupan paalle, joku seta viereisesta putiikista omaksui roolin salamana. Lopulta monikymmenpainen lauma sai Bipsan antamaan aijalle hieman lisaa rahaa ja raahaamaan mut pois paikalta (poliisi! palokunta! missa on oikeus!). Olisin mielellaan jaanyt vankaamaan viela vahan lisaa. Illalla vierailtiin aarettoman vaikuttavassa linnakkeessa, nimeltaan Amer Fort, ja siina onneksi unohtui riksat ja kuskit saman tien.
Jaipurissa on kuin hattaran sisällä kävelisi.
Nämä pallurat on aivan mahtavia! Golgappas tai jotain sinne päin, sanoi Bipsa. Täytetään sormella painettavasta reiästä makealla tahnalla ja kikhernevedellä, tungetaan kokonaisena suuhun ja miltei tukehdutaan liemeen. Nam!
Toisena paivana vedettiin esiin diplomaattikortti. Bipsan isa soitti muutaman puhelun, ja aamiaisen jalkeen upseerismies univormussaan tuli etsiskelemaan meita hotellilta. Oh well, jos nyt taman kerran. Valtion virkamiehet ajeluttivat meita loppupaivan palatseilla, linnoituksilla ja museoissa, ja suostuivat hylkaamaan suojattinsa vasta kun bussin lahtoon oli puoli tuntia. Tultiin siihen tulokseen etta kylla joskus on vaan helpompaa leikkia avutonta. Arvatkaa muuten mika taalla on kaikkein pahein bussiluokka? Se ei ole Tourist, Deluxe tai Golden - vaan Volvo! Mahtavaa. Volvo on merkitty erikseen oikein kaikkiin Delhi-Jaipur-aikatauluihin. Itse asiassa autokulttuuri taalla on monin tavoin hullunkurista. Toissailtana kutsu kavi Bipsan poikakaverin keikalle, taas yhteen viiden tahden hotelliin. Siella juhlittiin villisti, mitapa muuta kuin Volkkarin Jettan lanseerausta. Se oli kova juttu. Tama musisoiva poikaystava muuten soittaa pandissa nimelta Mrigya, netista loytaa.
Tasan kaksi viikkoa jaljella. Pystyykohan savulohi-ruisleipa suussa saunomaan ja pussailemaan Karia samaan aikaan?
Onneksi Bipsa on luvannut lahtea mun kanssa vikana viikonloppuna, eli viikon paasta, Amritsariin, lahelle Pakistanin rajaa. Lohduttaa hieman. Ja tana viikonloppuna ehditaan tehda kahdestaan kaikkia tyttojuttuja, jotka on jaany roikkumaan. Vaatteita ja hierontaa ja nahtavyyksia, kivoja ravintoloita. Enkohan ma selvia. Yksi kaupungin viiden tahden hotelleista myos tarjoaa uima-altaansa tavallisen rahvaan kayttoon aina sunnuntaisin, siella aion taas piipahtaa. Paikka on todellinen keidas melun ja kuumuuden keskella, ja siella saa osoittaa kuinka huono allaslentiksen pelaaja sita oikein onkaan. Jotenkin sen aina unohtaa ja kilpailuvietti iskee, kunnes neljannen kerran iskee pallon omalla syottovuorolla verkkoon ja hiipii hamillaan takaisin aurinkotuoliin..
Pari viikkoa sitten kaytiin Jaipurissa, pinkissa kaupungissa. 1800-luvun loppupuolella yksi Brittein Yrjoista vieraili paikallisen Maharajan luona, ja juhlan kunniaksi kaikki vanhan kaupungin talot keksittiin maalata vaaleanpunaisiksi. Tapa tarttui, ja kaduilla ja kujilla on oikein herttaista viela tanakin paivana. Meidan ensimmainen paiva kului absurdeissa riitatilanteissa, kun meita yrittivat vedattaa seka riksakuski etta sari-kauppiaat. Parhaillaan seistiin kadulla ja huudettiin kurkku suorana kaikki, mina, Bipsa ja kiero riksakuksi - englanniksi, suomeksi, bengaliksi ja hindiksi. Saatiin kunnon yleiso ja rauhanneuvottelijakin kaupan paalle, joku seta viereisesta putiikista omaksui roolin salamana. Lopulta monikymmenpainen lauma sai Bipsan antamaan aijalle hieman lisaa rahaa ja raahaamaan mut pois paikalta (poliisi! palokunta! missa on oikeus!). Olisin mielellaan jaanyt vankaamaan viela vahan lisaa. Illalla vierailtiin aarettoman vaikuttavassa linnakkeessa, nimeltaan Amer Fort, ja siina onneksi unohtui riksat ja kuskit saman tien.
Toisena paivana vedettiin esiin diplomaattikortti. Bipsan isa soitti muutaman puhelun, ja aamiaisen jalkeen upseerismies univormussaan tuli etsiskelemaan meita hotellilta. Oh well, jos nyt taman kerran. Valtion virkamiehet ajeluttivat meita loppupaivan palatseilla, linnoituksilla ja museoissa, ja suostuivat hylkaamaan suojattinsa vasta kun bussin lahtoon oli puoli tuntia. Tultiin siihen tulokseen etta kylla joskus on vaan helpompaa leikkia avutonta. Arvatkaa muuten mika taalla on kaikkein pahein bussiluokka? Se ei ole Tourist, Deluxe tai Golden - vaan Volvo! Mahtavaa. Volvo on merkitty erikseen oikein kaikkiin Delhi-Jaipur-aikatauluihin. Itse asiassa autokulttuuri taalla on monin tavoin hullunkurista. Toissailtana kutsu kavi Bipsan poikakaverin keikalle, taas yhteen viiden tahden hotelliin. Siella juhlittiin villisti, mitapa muuta kuin Volkkarin Jettan lanseerausta. Se oli kova juttu. Tama musisoiva poikaystava muuten soittaa pandissa nimelta Mrigya, netista loytaa.
Tasan kaksi viikkoa jaljella. Pystyykohan savulohi-ruisleipa suussa saunomaan ja pussailemaan Karia samaan aikaan?
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Finland, Finland, Finland
"Kaljakellunnan ideana on ajelehtia pitkin Keravanjokea ja juopotella." HS 22.7.2008
Joskus Suomea vaan tulee erityisen kova ikava.
Joskus Suomea vaan tulee erityisen kova ikava.
tiistai 8. heinäkuuta 2008
Kutsu
Toimistossa tapahtuu valilla aivan outoja. Meidan autonkuljettaja kysyi multa asken, mita teen sunnuntaina. Kerroin reissaavani Jaipuriin. Enta seuraavana? En osannut sanoa, ja siita hyvasta sain kutsun - minnepa muualle kuin helluntaiseurakunnan jumalanpalvelukseen! Miten tuohon voi vastata, muuten kuin hymylla? Kukin siis tyylillaan, mutta hei, oliko tuo nyt ihan poliittisesti korrektia?
Inhokkisarjaani mukaillen: seriously?!
Inhokkisarjaani mukaillen: seriously?!
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Paljon asiaa, osa II
Ensimmaisen viikon Karin lahdon jalkeen asuin Guptien hoteissa. Se oli riistoa, mutta Guptat olivat ihan mukavia. Mulle kokattiin valilla parathaa aamiaiseksi, kuurattiin yhdessa niiden olkkarin matto (piti sit menna leijumaan suomalaisten matonpesutaidoilla) ja vaimoke Lovely oli viimeisella kolmanneksella raskaana. Se oli ehka suurin syy siihen, etta jain hetkeksi. Ei kai kukaan voi olla paha ihminen, kun on vauva masussa?
Samaan aikaan muualla. Meidan hyvin pintapuolinen ja lyhytaikainen Rishikeshin-tuttavuus Shimri oli lahettanyt mun kampanetsimisilmoituksen CouchSurfereille. Ja sitten alkoi tapahtua. Mulle alkoi sadella avuntarjouksia ja kamppavinkkeja eri puolilta Delhia, sahkopostitse ja puhelimitse, yolla ja paivalla. Ahdistus alkoi helpottaa. Huomasin, etta kaupungissa oli valikoitunut ryhma aarimmaisen avuliaita ja luotettavia ihmisia, joiden intresseissa oli auttaa mut pulasta. Monien kummallisten kamppien seassa satuin kaymaan eraan Ragun kanssa katsomassa sen kaverin ylimaaraista huonetta. Ja niin ma loysin Bipsan. Loppu on pikkutunneille venyvia keskusteluja, intialaista kokkausta ja hyvaa musiikkia, gay paraateja ja shoppailua, joogaa naapuruston joogakoulussa. Meilla on huippua ja tiedan jo nyt, etta tulee kuukauden paasta kamala ikava. En sano, etteiko mulla olisi kamala ikava myos kotiin, mutta Intiaan ei noin vaan takasin lennahdeta.
Meidan talo on valtava ja valtavan hieno. Ma asun palvelijanhuoneessa, joka on pieni ja sieva. Portilla on ymparivuorokautinen vartiointi. Kun taloa lahestyy, vartija avaa portin. Joskus se ei huomaa mua kyllin ajoissa vaan joutuu juoksemaan ehtiakseen ensin. Se on hieman kiusallista. Kylla ma voisin itsekin.. Ja pyykkeihin ei tarvitse koskea, meidan kotiapulainen pesee ne kahdesti viikossa. Se myos siivoaa varsinaisen talon ja pesee tiskit paivittain. Toimistossa kahvi (maidolla, ei sokeria) tuodaan poytaan tasan kello kymmenen ja kolme. Aavistelen sopeutumisvaikeuksia kotimaan paassa. Onneksi passaaminen paattyy reilun kuukauden kuluttua - tahan voisi tottua!
Ensi viikolla taalla alkaa kymmenpaivainen arabialaisen ja aasialaisen elokuvan festivaali, Osean. Edessa on vaikeita valintoja. Liityin nimittain kuukausijaseneksi meidan naapurissa sijaitsevaan Sivananda Yoga Centreen ja voi ihanuus, se on parasta ikina. Joka paiva joogaa aivan naapurissa, hyvat opettajat ja rauhaisa ilmapiiri. Taytyy varmaan heittaa noppaa.
Samaan aikaan muualla. Meidan hyvin pintapuolinen ja lyhytaikainen Rishikeshin-tuttavuus Shimri oli lahettanyt mun kampanetsimisilmoituksen CouchSurfereille. Ja sitten alkoi tapahtua. Mulle alkoi sadella avuntarjouksia ja kamppavinkkeja eri puolilta Delhia, sahkopostitse ja puhelimitse, yolla ja paivalla. Ahdistus alkoi helpottaa. Huomasin, etta kaupungissa oli valikoitunut ryhma aarimmaisen avuliaita ja luotettavia ihmisia, joiden intresseissa oli auttaa mut pulasta. Monien kummallisten kamppien seassa satuin kaymaan eraan Ragun kanssa katsomassa sen kaverin ylimaaraista huonetta. Ja niin ma loysin Bipsan. Loppu on pikkutunneille venyvia keskusteluja, intialaista kokkausta ja hyvaa musiikkia, gay paraateja ja shoppailua, joogaa naapuruston joogakoulussa. Meilla on huippua ja tiedan jo nyt, etta tulee kuukauden paasta kamala ikava. En sano, etteiko mulla olisi kamala ikava myos kotiin, mutta Intiaan ei noin vaan takasin lennahdeta.
Meidan talo on valtava ja valtavan hieno. Ma asun palvelijanhuoneessa, joka on pieni ja sieva. Portilla on ymparivuorokautinen vartiointi. Kun taloa lahestyy, vartija avaa portin. Joskus se ei huomaa mua kyllin ajoissa vaan joutuu juoksemaan ehtiakseen ensin. Se on hieman kiusallista. Kylla ma voisin itsekin.. Ja pyykkeihin ei tarvitse koskea, meidan kotiapulainen pesee ne kahdesti viikossa. Se myos siivoaa varsinaisen talon ja pesee tiskit paivittain. Toimistossa kahvi (maidolla, ei sokeria) tuodaan poytaan tasan kello kymmenen ja kolme. Aavistelen sopeutumisvaikeuksia kotimaan paassa. Onneksi passaaminen paattyy reilun kuukauden kuluttua - tahan voisi tottua!
Ensi viikolla taalla alkaa kymmenpaivainen arabialaisen ja aasialaisen elokuvan festivaali, Osean. Edessa on vaikeita valintoja. Liityin nimittain kuukausijaseneksi meidan naapurissa sijaitsevaan Sivananda Yoga Centreen ja voi ihanuus, se on parasta ikina. Joka paiva joogaa aivan naapurissa, hyvat opettajat ja rauhaisa ilmapiiri. Taytyy varmaan heittaa noppaa.
Paljon asiaa, osa I
Ma oon edelleen siella Agrassa. Tai oikeastaan saapumassa Agraan, vasyneena ja hikisena mutta voitonriemuisena. Jalleen elossa, maailman kamalimman matkan jalkeen. Perilla odotti palkinto: kun astuttiin riksaan vilahti viereisella kaistalla kameli, perassaan kamelikarryt! Kuka on ikina missaan liikenteessa nahnyt kamelille kustomoituja karryja?! Voin kertoa, etta ne oli erittain kamelimaiset, siis hieman oudon hontelot ja korkeat. Hiii!
Hotellilla oli ilmastointi ja suihku. Se oli siis taivas. Meni muutama tunti ennen kuin raahauduttiin jalkeille ja kohti matkan viimeista rastia. Valkoinen palatsi nakyi suoraan meidan hotellin kattoterassilta, ja olihan se nyt suoraan sanottuna vahan friikkia. Siina kiskot tukevaa aamiaista ja kas, siellahan se Taj Mahal sitten olikin! Turistikierros oli pian heitetty, kameraan tallennettu hikisia kuvia Tuulista ja Kartsasta silmat viirullaan poseeraamassa, ja tulipa taas poseerattua muutamalle intialaisellekin kameralle ja kannykalle. Taalla on tapana otattaa itsestaan ja perheestaan kuvia meidan valkolaisten kanssa. Se on taysin normaalia ja sita tapahtuu aivan liikaa. Alkaa tuntea itsensa nayttelyesineeksi, ja lopulta teennainenkin hymy katoaa naamalta. En tykkaa.
Rakkauden palatsi.
Tajia ei saa lähestyä saastuttavien härveleiden kanssa, joten ruoho leikataan lehmävoimin.
Pian oltiin matkalla takaisin Delhiin. Jotta hankalien (haluaisin kayttaa voimasanaa mutta nyt on viikonloppu ja tulin juuri joogasta, olo on harmoninen..) matkakokemusten sarja ei olisi jaanyt vajaaksi, paatettiin matkustaa viimeinen patka perusjunalla. Kakkosluokassa, himmeessa tungoksessa, ilman ilmastointia. Loppujen lopuksi matka meni oikein leppoisasti, silla mukavat nuoret miehet tarjosivat meille tilaa "ylapenkilta", johon vaantaydyttin enemman ja vahemman tyylikkaasti. Kari sanoi etta potkaisin mennessani jotain tyyppia paahan. Se oli vahinko.
En aio vuodattaa tahan kaikkea sita ahdistusta ja epavarmuutta, mita paassa liikkui kun parin seuraavan paivan ajan etsittiin mulle kotia. Meidan tukikohtana oli Yatri House niminen, aivan unelma hotelli. Meidan matka sinne kuvasti niin osuvasti Delhia. Ajettiin riksalla hieman harhaan, ja se sadan metrin heitto toi meidat keskelle synkeaa slummia. Oli taas niin epareilu olo.. Palattiin oikealle tielle ja pian lekoteltiin huoneessa AC:n, taulutelkkarin ja ayurvedisten kylpysaippuoiden kanssa. Se slummi oli edelleen sadan metrin paassa, meita kiinnosti lahinna illan ruokahuolto. Taalla saa paansa nopeasti heikkoon jamaan kun vaan pysahtyy ajattelemaan.
Delhissa on kolme asiaa, joita ei voi mitenkaan valttaa. Kuumuus, meteli ja poly. Tyomatkat on siita ihania, etta niilla saa nauttia kaikista kolmesta yhta aikaa. Koska olen pihi, kuljen toihin aina riksalla. Rituaali menee seuraavasti: kavelen kotoa viiden minuutin matkan suuren tien varteen, Kailash Colonyn reunalle. Kotona olin suihkunraikas, tienreunassa hiesta nihkea. Hakeudun varjoon, mutta se ei auta. On silti kuuma. Odottelen, ja riksojen ilmaantuessa nakopiiriin alan huitoa viilean oloisesti, aivan kun mua ei oikeastaan voisi vahempaa kiinnostaa ehdinko toihin vai en. Joku pysahtyy. Tingitaan. Vaadin mittaria paalle. Kuski kieltaytyy, puuskahdan tyytymattomasti ja huidon jatkamaan matkaa. Viimein paastaan tien paalle. Alkaa mekkalan osuus. PIIIP-PIIIIIIIIIP. Joku ilmoittaa ajavansa samalla kaistalla. PIIIIIIIIP. Hei vaan, mina nyt ohitan teidat. PIIIII-PII-PIIIIIIIP. Tama on REKKA, vaistakaa tai kuolkaa! 20 minuutissa kuulo heikkenee yhden Provinssin eturivinkeikan verran. Kolmannen tekijan huomaa, kun on helpottuneena astunut sisaan toimiston kylppariin. Naamasta irtoaa puuterimaista ruskeaa, vaikken ole meikannut yli kuukauteen. Sita irtoaa myos suihkun jalkeen. Tasapuolisesti iltaisin ja aamuisin. Saunani, missa olet kun sinua tarvitsen?
HKL:n bussissa ei aina pääse samaan tunnelmaan.
Hotellilla oli ilmastointi ja suihku. Se oli siis taivas. Meni muutama tunti ennen kuin raahauduttiin jalkeille ja kohti matkan viimeista rastia. Valkoinen palatsi nakyi suoraan meidan hotellin kattoterassilta, ja olihan se nyt suoraan sanottuna vahan friikkia. Siina kiskot tukevaa aamiaista ja kas, siellahan se Taj Mahal sitten olikin! Turistikierros oli pian heitetty, kameraan tallennettu hikisia kuvia Tuulista ja Kartsasta silmat viirullaan poseeraamassa, ja tulipa taas poseerattua muutamalle intialaisellekin kameralle ja kannykalle. Taalla on tapana otattaa itsestaan ja perheestaan kuvia meidan valkolaisten kanssa. Se on taysin normaalia ja sita tapahtuu aivan liikaa. Alkaa tuntea itsensa nayttelyesineeksi, ja lopulta teennainenkin hymy katoaa naamalta. En tykkaa.
Pian oltiin matkalla takaisin Delhiin. Jotta hankalien (haluaisin kayttaa voimasanaa mutta nyt on viikonloppu ja tulin juuri joogasta, olo on harmoninen..) matkakokemusten sarja ei olisi jaanyt vajaaksi, paatettiin matkustaa viimeinen patka perusjunalla. Kakkosluokassa, himmeessa tungoksessa, ilman ilmastointia. Loppujen lopuksi matka meni oikein leppoisasti, silla mukavat nuoret miehet tarjosivat meille tilaa "ylapenkilta", johon vaantaydyttin enemman ja vahemman tyylikkaasti. Kari sanoi etta potkaisin mennessani jotain tyyppia paahan. Se oli vahinko.
En aio vuodattaa tahan kaikkea sita ahdistusta ja epavarmuutta, mita paassa liikkui kun parin seuraavan paivan ajan etsittiin mulle kotia. Meidan tukikohtana oli Yatri House niminen, aivan unelma hotelli. Meidan matka sinne kuvasti niin osuvasti Delhia. Ajettiin riksalla hieman harhaan, ja se sadan metrin heitto toi meidat keskelle synkeaa slummia. Oli taas niin epareilu olo.. Palattiin oikealle tielle ja pian lekoteltiin huoneessa AC:n, taulutelkkarin ja ayurvedisten kylpysaippuoiden kanssa. Se slummi oli edelleen sadan metrin paassa, meita kiinnosti lahinna illan ruokahuolto. Taalla saa paansa nopeasti heikkoon jamaan kun vaan pysahtyy ajattelemaan.
Delhissa on kolme asiaa, joita ei voi mitenkaan valttaa. Kuumuus, meteli ja poly. Tyomatkat on siita ihania, etta niilla saa nauttia kaikista kolmesta yhta aikaa. Koska olen pihi, kuljen toihin aina riksalla. Rituaali menee seuraavasti: kavelen kotoa viiden minuutin matkan suuren tien varteen, Kailash Colonyn reunalle. Kotona olin suihkunraikas, tienreunassa hiesta nihkea. Hakeudun varjoon, mutta se ei auta. On silti kuuma. Odottelen, ja riksojen ilmaantuessa nakopiiriin alan huitoa viilean oloisesti, aivan kun mua ei oikeastaan voisi vahempaa kiinnostaa ehdinko toihin vai en. Joku pysahtyy. Tingitaan. Vaadin mittaria paalle. Kuski kieltaytyy, puuskahdan tyytymattomasti ja huidon jatkamaan matkaa. Viimein paastaan tien paalle. Alkaa mekkalan osuus. PIIIP-PIIIIIIIIIP. Joku ilmoittaa ajavansa samalla kaistalla. PIIIIIIIIP. Hei vaan, mina nyt ohitan teidat. PIIIII-PII-PIIIIIIIP. Tama on REKKA, vaistakaa tai kuolkaa! 20 minuutissa kuulo heikkenee yhden Provinssin eturivinkeikan verran. Kolmannen tekijan huomaa, kun on helpottuneena astunut sisaan toimiston kylppariin. Naamasta irtoaa puuterimaista ruskeaa, vaikken ole meikannut yli kuukauteen. Sita irtoaa myos suihkun jalkeen. Tasapuolisesti iltaisin ja aamuisin. Saunani, missa olet kun sinua tarvitsen?
torstai 3. heinäkuuta 2008
Alkioita ja kantasoluja
Mun tyonkuva muuttui viime viikolla, nykyinen homma liittyy sijaissynnytykseen. Siina on kanssa yksi lainsaadannollinen, eettinen, moraalinen ja bioeettinen viidakko. Paivat pitkat tavaan teksteja, joissa vilisee siittioita, munasoluja, esialkioita, jaadytysta, laillisia kiistoja jaadytettyjen alkioiden omistuksesta ja niin edespain. Mielenkiintoista, mutta oon sita mielta etta ihmiskunta on saanut aika kovan palan purtavaksi kaiken kloonaamisen ja geneettisen muuntelun kanssa. Kuka muka osaa sanoa, missa menee raja, mika on oikein ja mika vaarin?
Henkilokohtaisella rintamalla menee vallan mukavasti. Viihdyn Delhissa todella hyvin! Yllattavaa, silla lahdin matkaan aika lailla marttyyriasenteella, etta kylla sita vaikka seisoo paallaan sen puoltoista kuukautta.. Mutta ei tarvitse seisoa (paitsi joogassa jonka aloitin eilen), vaan voi keskittya nauttimaan tasta kaoottisesta kaupungista. Mun pikkuruinen huone Kailash Colonyn kaupunginosassa on kiva ja siisti, ja vuokranantajalle voisin ladella tukun ylisanoja. Se on vaan aivan ihana. Me kokataan yhdessa, meilla on sama kirjallisuusmaku (kuinka moni ensi tapaamisella alkaa puhumaan siita, etta "how to make love stay?"), eilen aloitin tosiaan siella sen joogakoulussa - joka sijaitsee ainakin kahden minuutin paassa meidan talolta - ja sen kaverit on hauskoja ja liberaaleja. Ei olisi voinut menna paremmin!
Mun koto.
Kämppis Bipsa.
Our house..
..in the middle of our street.
Rakas rakas Sivananda Yoga Centre.
Nyt toimistoon alkaa valua ihmisia, ja joudun valitettavasti lopettamaan lyhyeen. Mulla on aina omaa aikaa koneella sen verran, kun ehdin tanne ennen yhdeksaa. Riippuu vahan aamusta, mutta eniten riksakuskista. Tamanaamuinen oli uber-tehokas! Tapot suorinta tieta perille, niin sita pitaa.
Henkilokohtaisella rintamalla menee vallan mukavasti. Viihdyn Delhissa todella hyvin! Yllattavaa, silla lahdin matkaan aika lailla marttyyriasenteella, etta kylla sita vaikka seisoo paallaan sen puoltoista kuukautta.. Mutta ei tarvitse seisoa (paitsi joogassa jonka aloitin eilen), vaan voi keskittya nauttimaan tasta kaoottisesta kaupungista. Mun pikkuruinen huone Kailash Colonyn kaupunginosassa on kiva ja siisti, ja vuokranantajalle voisin ladella tukun ylisanoja. Se on vaan aivan ihana. Me kokataan yhdessa, meilla on sama kirjallisuusmaku (kuinka moni ensi tapaamisella alkaa puhumaan siita, etta "how to make love stay?"), eilen aloitin tosiaan siella sen joogakoulussa - joka sijaitsee ainakin kahden minuutin paassa meidan talolta - ja sen kaverit on hauskoja ja liberaaleja. Ei olisi voinut menna paremmin!
Nyt toimistoon alkaa valua ihmisia, ja joudun valitettavasti lopettamaan lyhyeen. Mulla on aina omaa aikaa koneella sen verran, kun ehdin tanne ennen yhdeksaa. Riippuu vahan aamusta, mutta eniten riksakuskista. Tamanaamuinen oli uber-tehokas! Tapot suorinta tieta perille, niin sita pitaa.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
Homma seis!
Homoseksuaalisuus on Intiassa rikos. Mun vuokranantaja-tytolle ei enaa puhuta toissa, kun kuva sunnuntaisesta paraatista oli - ja on - Intian suurimman sanomalehden nettisivuilla. Valotan tilannetta lisaa kunhan ehdin, mutta tama on pakko laittaa esille jo nyt:
AS.S. Dammam says: Disgusting. These people have no place in Indian society. Will anyone of you accept your brother, son or husband to be a gay. or your sisters being lesbians. God created man (Adam) and woman (Eve) and the human race is evident that only a woman can give birth to a child and only a man can be a father. So its time to stop such parades in India as it will have very disappointing consequences on the younger generation. I appeal to the central, state govts. to prohibit such parades that is being forced up on us from the Western culture. You can see westerners in the pics of TOI. STOP THIS IMMEDIATELY.
[30 Jun, 2008 2006hrs IST]
http://timesofindia.indiatimes.com/articleshow/3178512.cms
Lisaa keskustelua voi lukea ylla olevasta osoitteesta. Suurin osa palautteesta on positiivista, mutta kylla on taas sellainen olo, etta ohhoijakkaa.
Itse marssilla, ensimmäisellä Intian historiassa, tunnelma oli mieletön ja poliisitkin hymyili. Vau!
Tällä otoksella edustettiin netti-Times of Indian etusivulla.
AS.S. Dammam says: Disgusting. These people have no place in Indian society. Will anyone of you accept your brother, son or husband to be a gay. or your sisters being lesbians. God created man (Adam) and woman (Eve) and the human race is evident that only a woman can give birth to a child and only a man can be a father. So its time to stop such parades in India as it will have very disappointing consequences on the younger generation. I appeal to the central, state govts. to prohibit such parades that is being forced up on us from the Western culture. You can see westerners in the pics of TOI. STOP THIS IMMEDIATELY.
[30 Jun, 2008 2006hrs IST]
http://timesofindia.indiatimes.com/articleshow/3178512.cms
Lisaa keskustelua voi lukea ylla olevasta osoitteesta. Suurin osa palautteesta on positiivista, mutta kylla on taas sellainen olo, etta ohhoijakkaa.
Itse marssilla, ensimmäisellä Intian historiassa, tunnelma oli mieletön ja poliisitkin hymyili. Vau!
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Pelottava lintu
Meidan toimiston vessan ikkunan takana on lintu, joka syo toisen linnun jalkaa. Nakertelee kaikessa rauhassa, vaikka kuinka vihaisesti tuijottaa. Poyristyttavaa!
Olen talla hetkella koditon Delhissa. Meita on muitakin, tilastojen mukaan pyoreat 100 000. Suojia talle ihmismaaralle on pystytetty muutama kymmenen. Ainut naisten suoja purettiin vuosi sitten, silla sen tilalle piti rakentaa kaupungin varastoja. Taallakaan kaupunki ei ole loytanyt asunnottomille tarvittavaa majoitustilaa, vaikka taloja samaan aikaan lojuu tyhjillaan.
Itse tiedan paasevani yoksi tutun lattialle nukkumaan, mutta ne loput joutuvat tyytymaan jalkakaytaviin ja puistoihin. Ei ole reilua.
Olen talla hetkella koditon Delhissa. Meita on muitakin, tilastojen mukaan pyoreat 100 000. Suojia talle ihmismaaralle on pystytetty muutama kymmenen. Ainut naisten suoja purettiin vuosi sitten, silla sen tilalle piti rakentaa kaupungin varastoja. Taallakaan kaupunki ei ole loytanyt asunnottomille tarvittavaa majoitustilaa, vaikka taloja samaan aikaan lojuu tyhjillaan.
Itse tiedan paasevani yoksi tutun lattialle nukkumaan, mutta ne loput joutuvat tyytymaan jalkakaytaviin ja puistoihin. Ei ole reilua.
lauantai 21. kesäkuuta 2008
Amazing Race Rishikesh - Haridwar - Agra
Hyvia kokkoja ja kaljoja ja makkaroita kaikille juhannusihmisille!
Taalla vietetaan juhannuspaivaa kuumissa tunnelmissa, ja ensimmaiseksi vapaapaivaksi aivan vieraassa kaupungissa mulla on kumman paljon ohjelmaa. Aamulla herasin vuokranantajan vaimon kilkatukseen ovelta, kello puol yhdeksan, se luuli etta menen lauantainakin toimistolle. Kukaan ei ainakaan mulle ole maininnut, etta taalla olisi kuusipaivainen tyoviikko, joten en lahtenyt toimistolle tarkastamaan tilannetta. Saan varmaan palautetta myohemmin, jos asianlaita todella olisi nain.. Koska joka tapauksessa olin hereilla, lahdin eraan couchsurferin kanssa katsastamaan mahdollisia muita asuntoja, silla mun nykyinen vuokra on kampan kuntoon nahden aika harski. Nyt mulla on pari tuntia aikaa ennen seuraavaa asunnon nayttoa, ja sit illalla meen viimein katsastamaan sen Sex and the Cityn uuden kaverin, Rajivin, kanssa.
Viime kirjoituksen lopussa oltiin lahdossa Rishikeshista kohti Agraa. Johan oli reissu. Jos Rishikesh - Joshimath oli pelottavuudessaan huippua, taa oli kaikissa muissa suhteissa aivan alyttomimpia matkoja joita koskaan oon kokenut! Ensinnakin, matka Rishikeshista Haridwariin kestaa normaalisti noin tunnin. Dosaasemalla kuitenkin huomattiin, etta oli aivan mahdotonta ankea yhteenkaan paikallisbussiin: bussin saapuessa aseman polyiselle takapihalle noin 50 henkea juoksi sen kimppuun, heitteli sisaan tavaroita, toni, tunki ja oikeesti kiipesi sisaan bussin mini-ikkunoista! Katseltiin touhua hetki, kaveltiin viereiselle taksiasemalle ja paatettiin turvautua luksukseen. Noh, luksusta tai ei, taksissa soi Scatman John, ja juututtiin jo parin kilsan jalkeen ekaan ruuhkaan. Amazing Race fiilis alkoi kohota siina vaiheessa kun ekaa kertaa jouduttiin sanomaan, etta nyt pitaisi vahan hurry hurry, bussi Agraan lahtee kahdeksalta. Tama tapahtui sen jalkeen kun kuski oli vetanyt auton tien viereen todeten, etta "one minute" ja kadonnut sen silian tien. Minuutin kuluttua tyyppi juoksee takas kaljapullo kourassa. Tama itse asiassa ilahdutti tunnelmaa suuresti, ja ainakin Kari ja kuski bondasi aivan uudella tasolla. Siis onhan elamassa joku tarkeysjarjestys pidettava!
Kello oli kymmenta vaille kahdeksan kun saavuttiin lahelle bussin lahtopaikkaa, mutta vaaralle puolelle jokea. Autot eivat saaneet edes kulkea siihen osaan kaupunkia. Saatiin kuskilta ohjeet, ja pien jo juostiin pilkko pimeassa alas tientormaa, ihmisia kuhisevan sillan yli - ja vahingossa keskelle basaaria! Siina vaiheessa hiki tippui naamalta, Amazing Race kerroin oli sata, jaloissa vilahteli kerjalaisia joilta puuttui jalat, pikkupoika yritti pollia Karilta lompakon, ja yleinen ahdistus oli kasinkosketeltavaa. Monien mutkien kautta saavuttiin bussille, joka oli kuin ihmeen kaupalla odottanut meita sen jalkeen kun taksikuski oli soittanut matkalta kuljettajalle, etta ollaan kylla tulossa. Toimisikohan Suomessa? Mun myohastelytaipumuksella taa olisi mahtava keksinto!
Bussilla helpotus vaihtui pian artymykseksi. Runsaan odottelun jalkeen, kun muut matkustajat vaan haahuili pihalla pimeassa ja ilmoitettu lykatty lahtoaika oli siirtynyt taas yhdella tunnilla eteenpain, kun kuljettajan apupoika lopetti englannin puhumisen ja jatkoi hindilla, kun kukaan ei kertonut mita tapahtuu ja kun olin tuijottanut kuinka kuskin kopissa suitsukkeet sytytettiin, paloivat ja sammuivat, mitta alkoi olla taynna. Uhkasin Karille etta alan kohta vaan kirkua keskella bussin kaytavaa, jollei jotain muutosta tapahdu. Noh, tapahtui. Ihmiset virtasivat yllattaen bussiin, kuski tuli paikalle, ja me liikuttiin! Eteenpain! Olisin voinut hihkua silkasta riemusta!
Sitten pysahdyttiin. 20 metrin jalkeen. Odotettiin viisi minuuttia. Peruutettiin takaisin asemiin. Kuski havisi. Ihmiset alkoivat valua ulos.
Lopulta, kolme ja puoli tuntia aikataulusta myohassa, me lahdettiin oikeasti liikkeelle. Telkkarissa pyori psykedeelisia videoita trikkikuvatuista laulavista lapsista, volyymit tapolla. Liikenne oli raskasta ja runsasta eika katuvaloja ollut. Otin pahoinvointilaakkeen ja nukahdin, kai, ja horteen voimalla selvittiin Argaan. Unissa vilisi lapsilaulajia.
Näin käy kun ui tuntikausia omassa hiessään.
Nyt taalla nettiluolassa on niin kuuma ja yhteys on niin hidas, etta joudun vaihtamaan asemia. Seuraavana vuorossa lomareissun lahes viimeinen etappi, Agra. Stay tuned.
Taalla vietetaan juhannuspaivaa kuumissa tunnelmissa, ja ensimmaiseksi vapaapaivaksi aivan vieraassa kaupungissa mulla on kumman paljon ohjelmaa. Aamulla herasin vuokranantajan vaimon kilkatukseen ovelta, kello puol yhdeksan, se luuli etta menen lauantainakin toimistolle. Kukaan ei ainakaan mulle ole maininnut, etta taalla olisi kuusipaivainen tyoviikko, joten en lahtenyt toimistolle tarkastamaan tilannetta. Saan varmaan palautetta myohemmin, jos asianlaita todella olisi nain.. Koska joka tapauksessa olin hereilla, lahdin eraan couchsurferin kanssa katsastamaan mahdollisia muita asuntoja, silla mun nykyinen vuokra on kampan kuntoon nahden aika harski. Nyt mulla on pari tuntia aikaa ennen seuraavaa asunnon nayttoa, ja sit illalla meen viimein katsastamaan sen Sex and the Cityn uuden kaverin, Rajivin, kanssa.
Viime kirjoituksen lopussa oltiin lahdossa Rishikeshista kohti Agraa. Johan oli reissu. Jos Rishikesh - Joshimath oli pelottavuudessaan huippua, taa oli kaikissa muissa suhteissa aivan alyttomimpia matkoja joita koskaan oon kokenut! Ensinnakin, matka Rishikeshista Haridwariin kestaa normaalisti noin tunnin. Dosaasemalla kuitenkin huomattiin, etta oli aivan mahdotonta ankea yhteenkaan paikallisbussiin: bussin saapuessa aseman polyiselle takapihalle noin 50 henkea juoksi sen kimppuun, heitteli sisaan tavaroita, toni, tunki ja oikeesti kiipesi sisaan bussin mini-ikkunoista! Katseltiin touhua hetki, kaveltiin viereiselle taksiasemalle ja paatettiin turvautua luksukseen. Noh, luksusta tai ei, taksissa soi Scatman John, ja juututtiin jo parin kilsan jalkeen ekaan ruuhkaan. Amazing Race fiilis alkoi kohota siina vaiheessa kun ekaa kertaa jouduttiin sanomaan, etta nyt pitaisi vahan hurry hurry, bussi Agraan lahtee kahdeksalta. Tama tapahtui sen jalkeen kun kuski oli vetanyt auton tien viereen todeten, etta "one minute" ja kadonnut sen silian tien. Minuutin kuluttua tyyppi juoksee takas kaljapullo kourassa. Tama itse asiassa ilahdutti tunnelmaa suuresti, ja ainakin Kari ja kuski bondasi aivan uudella tasolla. Siis onhan elamassa joku tarkeysjarjestys pidettava!
Kello oli kymmenta vaille kahdeksan kun saavuttiin lahelle bussin lahtopaikkaa, mutta vaaralle puolelle jokea. Autot eivat saaneet edes kulkea siihen osaan kaupunkia. Saatiin kuskilta ohjeet, ja pien jo juostiin pilkko pimeassa alas tientormaa, ihmisia kuhisevan sillan yli - ja vahingossa keskelle basaaria! Siina vaiheessa hiki tippui naamalta, Amazing Race kerroin oli sata, jaloissa vilahteli kerjalaisia joilta puuttui jalat, pikkupoika yritti pollia Karilta lompakon, ja yleinen ahdistus oli kasinkosketeltavaa. Monien mutkien kautta saavuttiin bussille, joka oli kuin ihmeen kaupalla odottanut meita sen jalkeen kun taksikuski oli soittanut matkalta kuljettajalle, etta ollaan kylla tulossa. Toimisikohan Suomessa? Mun myohastelytaipumuksella taa olisi mahtava keksinto!
Bussilla helpotus vaihtui pian artymykseksi. Runsaan odottelun jalkeen, kun muut matkustajat vaan haahuili pihalla pimeassa ja ilmoitettu lykatty lahtoaika oli siirtynyt taas yhdella tunnilla eteenpain, kun kuljettajan apupoika lopetti englannin puhumisen ja jatkoi hindilla, kun kukaan ei kertonut mita tapahtuu ja kun olin tuijottanut kuinka kuskin kopissa suitsukkeet sytytettiin, paloivat ja sammuivat, mitta alkoi olla taynna. Uhkasin Karille etta alan kohta vaan kirkua keskella bussin kaytavaa, jollei jotain muutosta tapahdu. Noh, tapahtui. Ihmiset virtasivat yllattaen bussiin, kuski tuli paikalle, ja me liikuttiin! Eteenpain! Olisin voinut hihkua silkasta riemusta!
Sitten pysahdyttiin. 20 metrin jalkeen. Odotettiin viisi minuuttia. Peruutettiin takaisin asemiin. Kuski havisi. Ihmiset alkoivat valua ulos.
Lopulta, kolme ja puoli tuntia aikataulusta myohassa, me lahdettiin oikeasti liikkeelle. Telkkarissa pyori psykedeelisia videoita trikkikuvatuista laulavista lapsista, volyymit tapolla. Liikenne oli raskasta ja runsasta eika katuvaloja ollut. Otin pahoinvointilaakkeen ja nukahdin, kai, ja horteen voimalla selvittiin Argaan. Unissa vilisi lapsilaulajia.
Nyt taalla nettiluolassa on niin kuuma ja yhteys on niin hidas, etta joudun vaihtamaan asemia. Seuraavana vuorossa lomareissun lahes viimeinen etappi, Agra. Stay tuned.
perjantai 13. kesäkuuta 2008
Rakkauden lahettilas vs. rakkauden palatsi
Tuhoutuuko maailmankaikkeus? Se nahdaan pian, silla reilun tunnin paasta alkaa matka kohti Taj Mahalia. Ensin korotellaan riksalla dosikselle, sitten bussilla tunti Haridwariin ja viela Haridwarista riksalla matkatoimistolle ja 12 tuntia yobussilla - ei ilmastointia - Agraan. Edessa takuuvarmasti hyvin nukuttuja tunteja! En aio manata lisaa kurjuutta jaarittelemalla perjantaista ja 13. paivasta.. Mutta aamulla meidan tulisikin jo olla hotellihuoneessa, josta hyvassa lykyssa on suora nakyma kohti Tajia. Ou jea.
Rishikeshista on kylla saali lahtea, on ollut niin terveellisen tuntuista aloittaa aamu joogalla ja banaanipuurolla. Toisaalta on kiva paasta taas liikkeelle. Karin kanssa tuossa analysoitiin tata matkustamisen olemusta ja tultiin siihen lopputulokseen, etta jossain vaiheessa alkaa tulla raja vastaan kaiken hengaamisen ja loysailyn kanssa. Kirjoitin asken tyoharjoitteluraportin laitokselle - tuntui kerrassaan mahtavalta! Jarkevaa tekemista ensimmaista kertaa yli kahteen viikkoon! En oikeasti ymmarra sita porukkaa, joka on reissussa vuosikausia, ja kun niilta kysyy et mita ne tekee sen koko ajan, niin ne mutisee jotain poliittisesta vaikuttamisesta ja ehka yhden artikkelin kirjoittamisesta joskus tassa piakkoin. Eiko niilla mene tahan touhuun jarki? Matkustamisessa ei tietenkaan ole mitaan vikaa, mutta jos suurin osa ajasta vaan hengaillaan kuulisti partsilla kirja kourassa ja kaydaan vahan netissa, niin eihan se enaa ole ihmisen hommaa. Protestanttinen tyoetiikka puskee nyt naemma kovasti esiin. Onneksi ensi viikolla alkaa se duuni!
Rishikeshista on kylla saali lahtea, on ollut niin terveellisen tuntuista aloittaa aamu joogalla ja banaanipuurolla. Toisaalta on kiva paasta taas liikkeelle. Karin kanssa tuossa analysoitiin tata matkustamisen olemusta ja tultiin siihen lopputulokseen, etta jossain vaiheessa alkaa tulla raja vastaan kaiken hengaamisen ja loysailyn kanssa. Kirjoitin asken tyoharjoitteluraportin laitokselle - tuntui kerrassaan mahtavalta! Jarkevaa tekemista ensimmaista kertaa yli kahteen viikkoon! En oikeasti ymmarra sita porukkaa, joka on reissussa vuosikausia, ja kun niilta kysyy et mita ne tekee sen koko ajan, niin ne mutisee jotain poliittisesta vaikuttamisesta ja ehka yhden artikkelin kirjoittamisesta joskus tassa piakkoin. Eiko niilla mene tahan touhuun jarki? Matkustamisessa ei tietenkaan ole mitaan vikaa, mutta jos suurin osa ajasta vaan hengaillaan kuulisti partsilla kirja kourassa ja kaydaan vahan netissa, niin eihan se enaa ole ihmisen hommaa. Protestanttinen tyoetiikka puskee nyt naemma kovasti esiin. Onneksi ensi viikolla alkaa se duuni!
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Yksi kukka on kasvanut laaksossa
Kukka (lisaa kulmakarvaefektia ja aanenpainoa) jos toinenkin koristi polun varsia, kun eilen tallustettiin takaisin sivistyksen pariin vuorilta. Viimeinen paiva oli kaunis ja aurinkoinen ja sai melkein unohtamaan harmistuksen siita, etta kun kolmentana vaelluspaivan saavuttiin Kuari Passiin, oli nakyvyytta ehka kymmenisen metria. Huippuja nahtiin silti, ja ne olivat juuri niin upeita kuin voi kuvitella. Vau.
Trekilla meilla oli oppaana intialainen Bharat, joka ei puhunut oikeastaan sanaakaan englantia. Muu poppoo koostui kahdesta aasista, kokista ja hevosmiehesta. Aika moista, sanoisin, mitahan Suomessa saisi pulittaa vastaavasta setista? Vaellettiin nelja paivaa tosi hiljakseen ja vain muutama tunti paivassa, mutta voin sanoa, etta kolmessa tonnissa ja sen ylapuolella jokainen askel ylamakeen tuntuu. Pulssi on aivan tajuton ja sydan hakkaa. Vaikka hengitat kuinka, ei ilmaa vaan saa. Ihme fiilis. Ja ruokahalu menee aivan taysin.
Draamaa saatiin vikana yona kun herasin teltassa lahestyvan ukkosen aaniin. Tajusin, etta ollaan aakealla vuoristoniitylla, lahes prikulleen sen keskella, ja salamat lyo koko ajan likempana. Iski lieva paniikki! Heratin Karin ja pimeytta halkovien salamoiden valossa kiskottiin sadevaatteet niskaan ja oltiin lahtovalmiudessa varmaan minuutissa. Ja taas pelotti, aivan hulluna. Ei siina muuten mitaan, mutta oltiin kuin ukkosta varten suunniteltu maalitaulu.. Onneksi noin kymmenen tuskallisen pitkan minuutin jalkeen ukkonen alkoi liikkua takaisin tulosuuntaan, lahimmillaan se ehti noin parin kilsan paahan. Aamulla oli jokseenkin hurmoksellista herata uuteen paivaan.
Loppukaneettina todettakoon, etta kaikki, jotka on nahny Black Sheepin jakaisi meidan tuntemukset siita, millaista on nukkua silla samaisella vuoristoniitylla monen sadan lampaan ja vuohen keskella. Baa.
maanantai 2. kesäkuuta 2008
Kutittaa niin perhanasti
Joku on nyt purrut mua varpaasta. Vaikka mulla on Suomesta asti roudattua, trooppisiin hyttysiin tehoavaa hyttyspuikkoa joka puolella kroppaa! Ei oo reilua. Kutittaa ihan torkeesti. Jalat on muutenkin kokenut hieman vaurioita, kun eilen paatettiin kavella aamun sadekuurojen jalkeen laheisille vesiputouksille. Matkaa kertyi lahemmas kymmenen kilsaa, ja sandaalit alkoi hiertaa siina kahden kilsan kohdilla. Nakisitte naa reppanat, ylta paalta compeedeissa ja laastareissa ja silti punaisia laikkia pilkottaa sielta taalta. Taa on vaan vahan huono maa valittaa nain triviaaleista asioista, joten hys ny ja ryhdistaydy. Sanna kaskisi olla vikisematta, itsehan tanne on lahdetty.. :)
Kari on vahan kipeena, flunssassa. Se makoilee tuolla ylakerrassa, samalla kun ma oon harrastanut hairiotonta asunnonetsintaa. Sain hc-kontakteilta listan kaiken maailman bed'n'breakfast-paikoista, ja meilasin nyt alkuun 16 tyypille. Toivottavasti alkaa paluupostia tipahdella, enaa reilut kaks viikkoa duunin alkuun. Ainakin nyt on taas sellainen olo, etta on tehnyt melkeen kaiken mahdollisen kamppaasian eteen ennen Delhiin paluuta. Loput on pakko jarjestaa siella.
Mulla on nyt intialainen kannykkaliittyma, mutta otan sen kunnolla kayttoon vasta kun arki alkaa. Laitan numeron facebookiin, jos haluatte kayda kopsaamassa sen sielta.
Nyt lahden hoivaamaan meidan potilasta kuntoon, etta paastaan parin paivan paasta sinne Himalajalle kirmailemaan! Oi jee.
Kari on vahan kipeena, flunssassa. Se makoilee tuolla ylakerrassa, samalla kun ma oon harrastanut hairiotonta asunnonetsintaa. Sain hc-kontakteilta listan kaiken maailman bed'n'breakfast-paikoista, ja meilasin nyt alkuun 16 tyypille. Toivottavasti alkaa paluupostia tipahdella, enaa reilut kaks viikkoa duunin alkuun. Ainakin nyt on taas sellainen olo, etta on tehnyt melkeen kaiken mahdollisen kamppaasian eteen ennen Delhiin paluuta. Loput on pakko jarjestaa siella.
Mulla on nyt intialainen kannykkaliittyma, mutta otan sen kunnolla kayttoon vasta kun arki alkaa. Laitan numeron facebookiin, jos haluatte kayda kopsaamassa sen sielta.
Nyt lahden hoivaamaan meidan potilasta kuntoon, etta paastaan parin paivan paasta sinne Himalajalle kirmailemaan! Oi jee.
lauantai 31. toukokuuta 2008
Rishikesh, oi Rishikesh!
Olipa hankala paasta pois Delhista! Bussiasema oli ihan tays kaaos, jossa kaikki tuntui pissivan silmaan vaikka kuinka kauniisti tai rumasti tai paattavaisesti olisi kysynyt. Lopulta yksi seta sanoi, etta kaikki bussit on nyt lakossa, ja nekin jotka kulkee saatetaan pysayttaa. Huijausta luultavasti, mutta paatettiin silti jattaa koko asema ja suunnata juna-asemalle. Siella selvisi, etta vapaata olisi vasta samana iltana, ja jouduttiin (koh) viettamaan paiva luksushotellin uima-altaalla. Delhissa rauhaisasti hengaaminen ei vaan oikeen onnistu, ei kun ymparilla on 12 miljoonaa ihmista ja on jotain 40 astetta kuuma, meluisaa ja paskasta. No offence.
Junaa odotellessa.
Lopulta kuitenkin puksuteltiin yojunalla ensin Haridwariin ja sielta auringon noustessa tanne Rishikeshiin. Kaikki matkustaminen oli kylla sen arvoista, siella taalla Ganges-joen varrella on ihmisen hyva olla. Eka yo meni lukkien asuttamassa murjussa, kunnes nostettiin elintasoa ja otettiin huone vehrealta high bankilta, jossa apinat loikkii puissa ja joogatunteja jarjestetaan meidan alakerrassa. Taalla on Delhiin verrattuna aivan taivaallista: halpaa, puhdasta ja kaunista. Mun aivan suosikkijuttu on noi apinat (niin kauan kun ne pysyy sopivan etaisyyden paassa) ja lehmat, joita on kaikkialla. Siis ihan joka paikassa, paitsi nyt taalla meidan vuorenrinneparatiisissa. Eilen pongasin yhden katolla, yhden sillan rakenteiden valissa, yhden pokkana kiipeamassa jyrkkia kiviportaita ja yksi tuli syomaan meidan raflasta viherkasvit. Eiko Akkijyrkan kyytot voisi vapauttaa samalla tavalla Helsinkiin?
Joen yli pääsee vain riippusiltoja pitkin. Oi!
Jumalia joka lähtöön.
Tunnelmat tan maan suhteen on viela aika lailla auki. Delhissa joka puolella nakyva koyhyys oli jarkyttavaa, mutta kun siihen oli kuitenkin varautunut, niin se ei iskenyt niin pahasti vasten kasvoja kuin olisi odottanut. Valilla hapesi itseaan, kun kavahti likaisten lasten kasia tai pelkasi illan pimeydessa jalkakaytavilla makaavia miehia ja naisia. Taalla taas Gangesissa puljaavat ihmiset vaikuttavat aarettoman ystavallisilta ja hymyilevat lankkareille ihan aidosti. Ehka viiden paivan jalkeen ei kannata odottaa kamalan suuria analyyseja.. Mutta kylla tama kaikki ainakin pistaa miettimaan, kaikkea.
Lopulta kuitenkin puksuteltiin yojunalla ensin Haridwariin ja sielta auringon noustessa tanne Rishikeshiin. Kaikki matkustaminen oli kylla sen arvoista, siella taalla Ganges-joen varrella on ihmisen hyva olla. Eka yo meni lukkien asuttamassa murjussa, kunnes nostettiin elintasoa ja otettiin huone vehrealta high bankilta, jossa apinat loikkii puissa ja joogatunteja jarjestetaan meidan alakerrassa. Taalla on Delhiin verrattuna aivan taivaallista: halpaa, puhdasta ja kaunista. Mun aivan suosikkijuttu on noi apinat (niin kauan kun ne pysyy sopivan etaisyyden paassa) ja lehmat, joita on kaikkialla. Siis ihan joka paikassa, paitsi nyt taalla meidan vuorenrinneparatiisissa. Eilen pongasin yhden katolla, yhden sillan rakenteiden valissa, yhden pokkana kiipeamassa jyrkkia kiviportaita ja yksi tuli syomaan meidan raflasta viherkasvit. Eiko Akkijyrkan kyytot voisi vapauttaa samalla tavalla Helsinkiin?
Tunnelmat tan maan suhteen on viela aika lailla auki. Delhissa joka puolella nakyva koyhyys oli jarkyttavaa, mutta kun siihen oli kuitenkin varautunut, niin se ei iskenyt niin pahasti vasten kasvoja kuin olisi odottanut. Valilla hapesi itseaan, kun kavahti likaisten lasten kasia tai pelkasi illan pimeydessa jalkakaytavilla makaavia miehia ja naisia. Taalla taas Gangesissa puljaavat ihmiset vaikuttavat aarettoman ystavallisilta ja hymyilevat lankkareille ihan aidosti. Ehka viiden paivan jalkeen ei kannata odottaa kamalan suuria analyyseja.. Mutta kylla tama kaikki ainakin pistaa miettimaan, kaikkea.
tiistai 27. toukokuuta 2008
Delhi
Huu, taalla ollaan. Lento ja ensimmainen yo sujuivat hyvin, ja tanaan on jo villisti kurvailtu riksoilla ympari citya. Kunnon metsastyksen ansiosta on myos loydetty paikkoja, kuten Uttaranchalin turismotoimisto. Jesh, voittaja olo.
Huominen hengaillaan taalla, kaydaan vanhassa Delhissa ja ehka Bahai-temppelissa, ja torstaina puksutellaan junalla vuoria kohti. Ei tama niin kaoottista olekaan kuin oli luullut, vaikka ammuja kulkee siella taalla ja tietysti on kaikkea uutta ja ihmeellista paikat pullollaan. Ensivaikutelma on kuitenkin yllattavan positiivinen.
Terkut aurinkoisesta Delhista! Muisk!
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Lähtökuopissa
Nyt ainakin Siljaa hymyilyttää.
Täytyy vaan ymmärtää, että joskus tulee piste jolloin ihminen joutuu syömään sanansa oikein kunnolla ja tunnustamaan olleensa hakoteillä. Uskon silti jo nyt, että minulla ja blogilla tulee olemaan kaunis suhde.
Blogisesta saa jatkossa lueskella kuulumisia Intiasta ja Tansaniasta, jahka niiden aika nyt tulee. Välissä käydään myös Lapissa äipän kanssa vaeltamassa, matkakertomus sekin.
Palaan asiaan Delhistä. Toivottakaa onnea. Jänskättää.
Täytyy vaan ymmärtää, että joskus tulee piste jolloin ihminen joutuu syömään sanansa oikein kunnolla ja tunnustamaan olleensa hakoteillä. Uskon silti jo nyt, että minulla ja blogilla tulee olemaan kaunis suhde.
Blogisesta saa jatkossa lueskella kuulumisia Intiasta ja Tansaniasta, jahka niiden aika nyt tulee. Välissä käydään myös Lapissa äipän kanssa vaeltamassa, matkakertomus sekin.
Palaan asiaan Delhistä. Toivottakaa onnea. Jänskättää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)