Elikot

Pakko oli laittaa esille viereisellä vilkkaalla tiellä hengaavat sonnit ja se kuuluisa orava. Oon hieman hämilläni tästä maastoutumisefektistä, mutta sallittakoon tämän kerran.

Ei aina kuulumisia

Tällä kertaa näkymisiä. Alla on muutama räpsy kotoa ja kadulta, joista voi hieman hahmottaa, että kussa ma oon. Tuossa ekassa on mun huone, josta pääsee pikkuisella takapartsille. Huone on ihanan tilava ja valoisa, siinä on oma kylppäri ja oikeastaan kaikki mitä ihminen tarvitsee. Puolet isompi sänkykin kuin kotona – kerrankin kun olisi varaa leveillä niin nukkumakaveri on tietysti Suomessa.

Tässä toisessa otoksessa esiintyy meidän olkkari, josta puolestaan pääsee ulos, keittiöön ja isolle partsille. Olkkarin mainioihin puoliin kuuluu koko seinän peittävät ikkunat, mukavat soffat ja langaton netti.

Takapartsilta kun kurkottelee, näyttää tältä. Kohta ei muuten enää kurkotella, kun oravan- ja pulunhäätöprojektit on saavuttaneet mittasuhteet, joissa turvaudutaan joko kanaverkkoon, tuholaistorjuntaan tai molempiin. Voihan orava, ymmärtäisit lähteä hyvän sään aikaan.

                                                

Eilen hilppasin kadulle, kun sieltä alkoi kuului kovasti juhlinnan ääniä. Täällä on meneillään melkein kuukauden kestävä jakso, jonka aikana juhlitaan paljon ja sellaisia asioita, joista mulla tai kämppiksellä ei ole mitään hajua. Tämänhetkinen juhla on joka tapauksessa Durga-jumalattaren kunniaksi, ja tänään vietetään laajalti vapaapäivää. Eilinen meininki näytti jotakuinkin tältä:

Vielä sokerina pohjalla mukavimmat vaatteet, joita maailma päällään kantaa. Näitä löytyy mitä älyttömimmissä väreissä ja kuoseissa, lörppöinä ja tiukkoina versioina, kimalteella ja ilman. Saattaa olla, että lököverkkarit vaihtuu tän reissun jälkeen pussihousuihin.

Haridwarista hepeneisiin

Haridwar sitten peruuntui, kun kaikki junat oli yksinkertaisesti täynnä. Ei irronnut edes istumapaikkaa. Kuin kostona pyhälle kaupungille kaivettiin illalla kaapista pullo punkkua ja vietettiin laatuaikaa oman kodoon suojissa. Kyllä hyvä keskustelu yhden uskonnollisen massatapahtuman voittaa.

Koska odottamatonta vapaa-aikaa siunaantui kokonaisen viikonlopun verran, päätin aloittaa aamun joogalla Sivanandalla. Olipa ihanaa, mikään ei ollut vuodessa muuttunut. Aurinkotervehdyksiä rullatessa tuntui, kuin ei olisi poissa ollutkaan. Aika kummallista, että elämäänsä saa jatkuvuuden tuntua etelä-delhiläisestä joogakoulusta. Kävin myös nostalgian pauloissa tsekkaamassa meidän viime kesän kämpän ja Kailash Colony Marketin legendaarisen Beer, Cosmetics & Undergarments -kaupan. Vielä jaksaa huvittaa, hihi.

Kämppiksen kanssa suunnattiin siitä sitten kaupuntille, vähän shoppailemaan. Vaikka mulla on mukana vaikka mitä hepeneitä, niin kyllä tähän lähemmäs 40 asteen helteeseen sopii parhaiten intialaiset vermeet. Kaduilla saa pahaa, tai hieman liiankin hyvää silmää, jos liikkuu länkkärityyliin kesähameessa ja narutopissa. Ostin siis kasan ohuita, puuvillaisia, sateenkaarenvärisiä kaapuja ja hassuja lörppöhousuja. Going native, big time.

Vähän oli pakko siellä kaupassa nikotella, kun tässä perinteisessä asukokonaisuudessa käytetyt housut on niin älyttömän näköiset, siis ennen kuin ne pistää jalkaan. Kangasta kasautuu housujen yläosaan aivan tuhottomasti, ja toisessa versiossa nilkkojen ympäriltä viritys on äärimmäisen tiukka. Kunnon pussihousut siis. Toisessa mallissa muheva toppaus katoaa näkyvistä kun siihen vetää paitulin päälle, mutta silti tuntuu kuin olisi joku harsovaippa jalkojen ympärillä. Odotan valaistusta kaiken sen kankaan tarkoituksesta.

Jos joku muistaa viime kesältä, kun kommentoin näiden paikallisten halua valkaista itseään, niin taas tuli mielenkiintoinen esimerkki vastaan. Kävin manikyyrissä - ah, intialaiset manikyyrit ja pedikyyrit! - ja kassaneiti lykkäsi käteen tarjouksen, joka on suunniteltu pyhiä varten. Noin 20 eurolla olisi saanut käsi- ja jalkahoidon, kasvohoidon - ja vaalennuksen. Kun varovasti kysyin, että mites nyt, kun tää mun naama on ihan kyllin valkoinen, jotta olisiko teillä jotain sen vaalennuksen tilalle, niin neidin naama meni ihan mutrulle. Lupasivat miettiä kysymystä ja palata asiaan.

Miten ihmeessä ihmisten naamoja yritetään oikeasti "vaalentaa" 2000-luvulla? Syyllistytäänkö kenties harhaanjohtavaan mainontaan, haitallisten aineiden käyttöön, ihmisten heikolla itsetunnolla rahastamiseen? Jos täällä on viimeisen vuoden aikana kielletty tupakointi julkisilla paikoilla (toimii aika hyvin), muovipussit (toimii rikkailla alueilla) ja sallittu homoseksuaalisuus (vihdoinkin!), niin voisiko tämän vaalennusmanian suhteen ottaa edes pieniä edistysaskelia?

Orava muuten tuli yöllä takaisin. Pulut ovat tehneet boilerin päälle pesän. Jouduin eilen väistämään kadulla isoa härkää. Elefanteista ei havaintoja.

Kurrr sanoo pulu

Meillä on puluongelma. Ne kakkii meidän partsille ja huhuilee ikkunoiden takana. Huuu.. Ja mun kuumavesivaraajan päälle on pesiytynyt orava. Viimeinen havainto on kuitenkin parin viikon takaa, se sai silloin oravaluudasta ja katosi. Eläimellistä menoa.

Muuten kaikki on aivan loistavasti. Lentomatka sujui leppoisasti, taksimatkasta selvisin hengissä (tavoitteet ei ollu kovin korkealla), talo löytyi yön pimeydestä, samoin asunto ja kämppis. Molemmat on todella mukavia, ei olisi voinut paremmin sattua. Kunhan illat hieman viilenee, kämpän etupartsilla on niin mukava hengailla.. Tunnen nää seudut entuudestaan viime kesältä, joten osasin suunnistaa tikkana kantakahvilaan ja tilata maukasta paneeria iltapalaksi. Nam.

Viikonloppuna mennään kämppiksen ja toisen suomalaisen tytön kanssa käymään Haridwarissa, parin sadan kilsan päässä sijaitsevassa pyhässä kaupungissa. Pelkkää kasvisruokaa, ei alkoholia. Pyhiä rituaaleja ja vuosittainen megatapahtuma Mela. Joka 12. vuosi Kumbh Mela, jolloin Tampereen kokoiseen kaupunkiin änkääntyy kymmeniä miljoonia ihmisiä. Ihan oikeasti.

Menomatkalle varattiin sängyt ekan luokan vaunusta, elämän pikku luksusta. Paluumatkalle sain onneksi vängättyä vähän maanläheisempää menoa. Voin muuten sanoa, että lippujen tilaaminen Intian valtion rautateiden nettipalvelusta ei oo ihan helppoa. Meno-paluuseen saatiin kolmen naisen voimin tuhrattua kolmisen tuntia, ja kaiken raadannan seurauksena ollaan jonotuslistalla numerot WL 17, 18 ja 19. Mitä ikinä se sitten meinaa, toivotaan, että päästään huomenna matkaan.

Intialla ja mulla synkkaa joka tapauksessa hyvin, ihan turhaan jännitin.