Koti kutsuu

Aika on hurjan janna juttu. Ensin kaksi kuukautta omillaan Delhissa tuntuu maailman pisimmalta ajalta. Sitten se alkaa vilistaa eteenpain paiva ja viikko toisensa jalkeen niin, etta koko kesa onkin ohi yhdessa vilauksessa. Ja kun kotiinpaluuseen on enaa muutama paiva, se pysahtyy. Tykkanaan. Niin ja silloin kun pitaisi napakasti luennoida sijaissynnyttamisesta Intian kontekstissa, kuten muutama tunti sitten, aika hyppelee eteenpain aivan holtittomasti! Kyse ei voi olla siita, etta mun olisi vaikea sanoa mitaan lyhyesti ja ytimekkaasti.

Delhi alkaa olla tassa. Jaljella on enaa muutama ilta, joiden aikana pitaisi kattaa massiivinen to do-lista. Viimeinen visiitti ihkulle Sarojini Marketille halpoja vaatteita metsastamaan, tuliaisia toiselta marketilta, museota ja temppelia.. Lodhi Gardensissa olisi kiva kuljeksia toiden jalkeen ja Qutb Minarkin on viela kaymatta. Torstaina Sivanandassa on paallaseisonnasta work shop, sita ei kerta kaikkiaan voi jattaa kokematta. Ja jonkin sortin laksiaiset, mihin valiin ne nyt sitten ahdetaan?! Onneksi kaverit vaittavat tulevansa lentokentalle mukaan, joten viime tipan juhlallisuudet voi jarjestaa vaikka Indira Gandhin parkkipaikalla.

On tehtava tunnustus: en ole ottanut juuri lainkaan kuvia. Lehmat epatodennakoisissa paikoissa -sarja on jaanyt kolmeen napsaisuun. Ei silla, etteiko molempia, epatodennakoisyytta ja lehmia tassa kaupungissa riittaisi, mutta matkailijan asenne ja kamerakasi jaivat jonnekin Rishikeshin ja Argan tienoille. En osaa kulkea kaduilla kuvausmoodi paalla, en sitten millaan. Ehka siksikin viime viikoista mieleen on jaanyt paljon kuvanomaisia valahdyksia 'delhiittien' elamasta. On harmi, ettei niita voi valittaa kenellekaan muulle. Kukaan muu ei voi tietaa, milta naytti resuinen poika joka minuutteja ennen monsuunisateen alkua lennatti leijaa pollyavan hiekan, roskien ja pauhaavan liikenteen keskella ja hymyili niin kuin maailmassa ei olisi mitaan vikaa. Itse asiassa jokainen hetki tuolla ulkona on niin taynna hajuja ja vareja ja aania, etta kotiinpaluu voi tuntua kummalliselta. Jotenkin tyhjalta. Onneksi kotona on kuitenkin se tarkein, eli koti. Sita ei lehmat ja haisut korvaa millaan.