Viimeinen kirjoitus toimistokoneiden hurinan keskelta.
Ulkona sataa, on satanut viimeiset kolme paivaa. Kadut lainehtivat, lehmat roikottavat paataan ja kodittomat pakkautuvat alikulkusiltojen suojaan. Ohiajava auto roiskautti vedet paalle tyomatkalla, ja kaaoksen kruunasi rekka, joka tuuppasi edella ajaneen pyorariksan kumoon matkustajineen paivineen. Saikahdin - tietysti - ja sannattiin molemmat, mina ja autoriksan kuljettaja, katsomaan kuinka kavi. Luojan kiitos kyydissa ollut nainen selvisi saikahdyksella ja muutamalla naarmulla, kukkakaalit ja sipulitkin saatiin kasattua takaisin kauppakasseihin. Levoton fiilis kuitenkin jai. Rikoin muutama paiva sitten peilin, onnettomuudet ovat sen jalkeen tuntuneet kovin enteellisilta.. Kop-kop poydanreunaan.
Raportti on nyt jatetty, kaikkia on kiitetty, tyotodistus vastaanotettu - ja jonkun pitaisi ilmeisesti kantaa mut ulos toimistosta kun en itse osaa poistua. Eilen juotiin kavereiden kanssa laksiaismaisesti viinia, kuunneltiin hyvaa jazzia ja nautiskeltiin lahiravintelin kotiinkuljetuksesta. Leppoisaa. Saan kyydin lentokentalle toisilta tuttavuuksilta, paasee herkistelemaan oikein useammassa erassa. Voi kun jonain paivana oppisin lahtemaan paikoista tyynen rauhallisesti, ilman kaikkea draamaa.
Huomenna tahan aikaan Larussa, vau. Nahdaan pian murut!
torstai 7. elokuuta 2008
tiistai 5. elokuuta 2008
Tehosekoitin
"Anna tuulen puhdistaa,
nostaa helmoja,
heittää hiukset sekaisin.."
..soi jalleen paassa aamulla kun huristelin ruuhkan keskella toihin. Autoriksoissa on se mahtava puoli, ettei koko aikana taalla ole edes kaivannut foonia. Tukka markana vaan kyytiin kodin kulmilta, ja viimeistaan toisen ylikulkusillan kohdalla hiukset hulmuaa vallattomasti tuulessa! Koska taalla toimistoon valutaan pikkuhiljaa siina puoli kymmen ja kymmenen valimailla, on mulla, kello yhdeksan tytolla, ruhtinaallisesti aikaa luuhata peilin aaressa sukimassa kuivaa mutta porhistynytta tuksaa edustuskuntoon.
Tahan lisattakoon viela, etta mun on ikava kylla haudattava haaveeni (ja samalla Karin & Rantsin) autoriksan tuomisesta Helsingin kaduille. Sain nimittain kuulla, etta menopelille tulisi hintaa 4500 - 6000 eurorahaa! Huh-huh! Paalle rahti ja mita lie muuta, varaosia tuskin saa perus-Biltemasta. How malsaa is that.
nostaa helmoja,
heittää hiukset sekaisin.."
..soi jalleen paassa aamulla kun huristelin ruuhkan keskella toihin. Autoriksoissa on se mahtava puoli, ettei koko aikana taalla ole edes kaivannut foonia. Tukka markana vaan kyytiin kodin kulmilta, ja viimeistaan toisen ylikulkusillan kohdalla hiukset hulmuaa vallattomasti tuulessa! Koska taalla toimistoon valutaan pikkuhiljaa siina puoli kymmen ja kymmenen valimailla, on mulla, kello yhdeksan tytolla, ruhtinaallisesti aikaa luuhata peilin aaressa sukimassa kuivaa mutta porhistynytta tuksaa edustuskuntoon.
Tahan lisattakoon viela, etta mun on ikava kylla haudattava haaveeni (ja samalla Karin & Rantsin) autoriksan tuomisesta Helsingin kaduille. Sain nimittain kuulla, etta menopelille tulisi hintaa 4500 - 6000 eurorahaa! Huh-huh! Paalle rahti ja mita lie muuta, varaosia tuskin saa perus-Biltemasta. How malsaa is that.
maanantai 4. elokuuta 2008
Koti kutsuu
Aika on hurjan janna juttu. Ensin kaksi kuukautta omillaan Delhissa tuntuu maailman pisimmalta ajalta. Sitten se alkaa vilistaa eteenpain paiva ja viikko toisensa jalkeen niin, etta koko kesa onkin ohi yhdessa vilauksessa. Ja kun kotiinpaluuseen on enaa muutama paiva, se pysahtyy. Tykkanaan. Niin ja silloin kun pitaisi napakasti luennoida sijaissynnyttamisesta Intian kontekstissa, kuten muutama tunti sitten, aika hyppelee eteenpain aivan holtittomasti! Kyse ei voi olla siita, etta mun olisi vaikea sanoa mitaan lyhyesti ja ytimekkaasti.
Delhi alkaa olla tassa. Jaljella on enaa muutama ilta, joiden aikana pitaisi kattaa massiivinen to do-lista. Viimeinen visiitti ihkulle Sarojini Marketille halpoja vaatteita metsastamaan, tuliaisia toiselta marketilta, museota ja temppelia.. Lodhi Gardensissa olisi kiva kuljeksia toiden jalkeen ja Qutb Minarkin on viela kaymatta. Torstaina Sivanandassa on paallaseisonnasta work shop, sita ei kerta kaikkiaan voi jattaa kokematta. Ja jonkin sortin laksiaiset, mihin valiin ne nyt sitten ahdetaan?! Onneksi kaverit vaittavat tulevansa lentokentalle mukaan, joten viime tipan juhlallisuudet voi jarjestaa vaikka Indira Gandhin parkkipaikalla.
On tehtava tunnustus: en ole ottanut juuri lainkaan kuvia. Lehmat epatodennakoisissa paikoissa -sarja on jaanyt kolmeen napsaisuun. Ei silla, etteiko molempia, epatodennakoisyytta ja lehmia tassa kaupungissa riittaisi, mutta matkailijan asenne ja kamerakasi jaivat jonnekin Rishikeshin ja Argan tienoille. En osaa kulkea kaduilla kuvausmoodi paalla, en sitten millaan. Ehka siksikin viime viikoista mieleen on jaanyt paljon kuvanomaisia valahdyksia 'delhiittien' elamasta. On harmi, ettei niita voi valittaa kenellekaan muulle. Kukaan muu ei voi tietaa, milta naytti resuinen poika joka minuutteja ennen monsuunisateen alkua lennatti leijaa pollyavan hiekan, roskien ja pauhaavan liikenteen keskella ja hymyili niin kuin maailmassa ei olisi mitaan vikaa. Itse asiassa jokainen hetki tuolla ulkona on niin taynna hajuja ja vareja ja aania, etta kotiinpaluu voi tuntua kummalliselta. Jotenkin tyhjalta. Onneksi kotona on kuitenkin se tarkein, eli koti. Sita ei lehmat ja haisut korvaa millaan.
Delhi alkaa olla tassa. Jaljella on enaa muutama ilta, joiden aikana pitaisi kattaa massiivinen to do-lista. Viimeinen visiitti ihkulle Sarojini Marketille halpoja vaatteita metsastamaan, tuliaisia toiselta marketilta, museota ja temppelia.. Lodhi Gardensissa olisi kiva kuljeksia toiden jalkeen ja Qutb Minarkin on viela kaymatta. Torstaina Sivanandassa on paallaseisonnasta work shop, sita ei kerta kaikkiaan voi jattaa kokematta. Ja jonkin sortin laksiaiset, mihin valiin ne nyt sitten ahdetaan?! Onneksi kaverit vaittavat tulevansa lentokentalle mukaan, joten viime tipan juhlallisuudet voi jarjestaa vaikka Indira Gandhin parkkipaikalla.
On tehtava tunnustus: en ole ottanut juuri lainkaan kuvia. Lehmat epatodennakoisissa paikoissa -sarja on jaanyt kolmeen napsaisuun. Ei silla, etteiko molempia, epatodennakoisyytta ja lehmia tassa kaupungissa riittaisi, mutta matkailijan asenne ja kamerakasi jaivat jonnekin Rishikeshin ja Argan tienoille. En osaa kulkea kaduilla kuvausmoodi paalla, en sitten millaan. Ehka siksikin viime viikoista mieleen on jaanyt paljon kuvanomaisia valahdyksia 'delhiittien' elamasta. On harmi, ettei niita voi valittaa kenellekaan muulle. Kukaan muu ei voi tietaa, milta naytti resuinen poika joka minuutteja ennen monsuunisateen alkua lennatti leijaa pollyavan hiekan, roskien ja pauhaavan liikenteen keskella ja hymyili niin kuin maailmassa ei olisi mitaan vikaa. Itse asiassa jokainen hetki tuolla ulkona on niin taynna hajuja ja vareja ja aania, etta kotiinpaluu voi tuntua kummalliselta. Jotenkin tyhjalta. Onneksi kotona on kuitenkin se tarkein, eli koti. Sita ei lehmat ja haisut korvaa millaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)