Wazungu!!

Älytöntä sinänsä, mutta viiden päivän safarista päällimmäisenä jäi mieleen - lapset. Meidän reissu ei nimittäin suuntautunut niihin kuuluisimpiin puistoihin, kuten Serengetiin tai Ngorongoroon, vaan etelään Mikumiin, Ruahaan ja Udzungwa-vuorille. Siellä ei vilise turisteja samaan malliin kuin pohjoisessa, varsinkaan nyt kun matkailun suhteen on menossa vuoden hiljainen vaihe. Lapset ovat siis vilpittömän kiinnostuneita jeepillä ohi huristelevista tai kylänraitilla kuljeskelevista valkonaamoista. Paras reaktio oli, kun ajettiin yhteen pieneen kylään Ruahan kansallispuiston liepeillä ja meidät tieltä pongannut pikkupoika leväytti silmät selälleen ja karjaisi ääni särkyen: "Wazungu!!!!" Siis eurooppalaisia, valkoisia ihmisiä! Kasvoilla oli hyperinnotunut ilme, ja sitten juostiin vähän matkaa auton perässä ja huidottiin. Vähän pudottiin.. Jotkut lapset olivat myös niin luovia, että kehittelivät wazunguilusta lauluja, joita rallattelivat pihoillaan samalla kun vilkuttivat meille kummajaisille. Bless.

Oli se safari muutenkin älytön kokemus. Varsinkin ekana päivänä oli vaikea tajuta, että siinä niitä kirahveja, seeproja, leijonia, norsuja, virtahepoja ja impaloita nyt vilistää, eikä taustalta kuulukaan Avarasta luonnosta tuttua juontajan ääntä. Itse asissa ei kuulunut muuta kuin, no, luontoääniä, puistoissa vallitsi täysi hiljaisuus. Ei muita ihmisiä, ei liikennettä, ei mitään. Täysi rauha.

Ehkä hienoin juttu oli, kun Ruahassa pongattiin vanha urosleijona, kunnon lion king, jota saatiin pitkään seurata aivan lähietäisyydeltä. Lopulta ajettiin sen ohitse aivan parin metrin päästä ja tyyppi katsoi hetken verran suoraan silmiin. Keltaiset silmät. Tuuhea harja. Villiä. Eläimistä oli myös hauska tehdä täysin epäasiallisia havaintoja, kuten että seeproilla on tosi muhkeat takamukset, tai että kirahvit on suhteellisen hölömön näköisiä kun ne tuijottaa sua hievahtamatta minuuttikaupalla. Kirahvit on myös hirmu ujoja, ne kipittää saman tien puskiin (pää voi jäädä näkyviin, se ei ilmeisesti haittaa) kun niitä lähestyy. Ja niiden juoksu näyttää kummallisella tavalla hidastetulta. Ihme otuksia. Kuka tuollaisen suunnittelisi jos olisi ihan tosissaan?

Riemastuttavin oivallus tuli siitä, että jos Simba tulee swahilin leijona-sanasta, niin Pumba tarkoittaa tietysti villiä sikaa! Ja pumbiahan riitti! Isoja ja pieniä, kaikki yhtä älyttömän näköisiä. Ei tsiisus. Mangusti ei sentään ole swahiliksi timon, mutta niitäkin nähtiin. Eli viihdettä oli kyllin, mutta meidän Big Five ois varmaan leijonan lisäksi pumba, mangusti, pyhä pillerinpyörittäjä ja savannilla vilistävät kanalinnut, jotka auton lähestyessä säntäili aina yhtä sekavan näköisesti eri suuntiin. Oikeasti viisikosta saatiin ruksattua kolme, eli jellonan lisäksi ronsu ja puhveli. Jäljelle jäivät sarvikuono ja leopardi, mutta ehkä elämästä selviää ilman kaikkia rasteja ruudussa.

Varsinaisen savanniosuuden jälkeen käytiin myös Udzungwa-vuorilla pongaamassa apinoita. Joku shakespeare on nimennyt vuoret Tansanian Galapagos-saariksi, niin paljon alueella kuuluu olevan endeemistä floraa ja faunaa. Puisto ei pettänyt odotuksia. Ensinnäkin voidaan nyt sanoa, että sademetsän nimi on todella ansaittu. Ei ollut mikään auringonpaiste-happyhappy-joyjoy-metsä, vaan vettä tuli kuin esteristä! Tässä maassa monesta suihkusta tulee vähemmän ja pienemmällä paineella! Kaiken sen sateen keskellä meidät tutustutettiin mitä kummallisimpiin kasveihin: yksi puu on niin myrkyllinen, että sen mahla tappaa ihmisen hetkessä; toinen taas tappaa muita puita kietoutumalla vuosikymmenien aikana niiden ympärille ja rusentamalla ne kuoliaaksi (ken ei vielä usko fantaasiaan, lukekoon tarua kohdasta synkmetsä; toisena kommenttina: mikä näitä puita oikein vaivaa?!); kolmas on verhonnut itsensä sellaiseen limaan, ettei edes apinat pysty kiipeämään sen runkoa pitkin ylös. Eikä tässä vielä kaikki. Kun sateen keskellä rämmittiin metsän hämyssä, tuli meitä yhtäkkiä vastaan - iso rapu! Sellainen sivuttain liikkuva, saksilla varustettu, hämmentävän kookas yksilö. Vuorella! Ne kuulema asuvat vesiputouksissa, siellä vuorellaan. Selvä.

Kaikesta tästä olisi hirmu kiva laittaa kuvia näkyviin, mutta meidän nettiyhteys ei ole samaa mieltä. Yhden kuvan lataamiseen menee noin kymmenen minuuttia, eikä mun hermot vielä kestä moista. Ehkä sitten kun tää hitaampi elämänrytmi ottaa oikein kunnolla vallan..