Kummastuksia

Mun mielestä Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa on aivan harhaanjohtava rallatus. Mitä ihmeellistä siinä muka on, jos siilillä on piikit ja linnulla höyhenet? Mutta kun auringosta ja aalloista nuutuneena nojailee veneen kaiteeseen ja yhtäkkiä kalat alkaa lentää vedessä - tästä mä olisin kirjoittanut laulun! Lapsenomaista riemua, taas, mutta mitä muuta voi tehdä kun parvi lentokaloja ampaisee syvyyksistä pinnalle ja liitelee ilmojen halki? Nyt seuraa tätimäinen kommentti: kunpa veljenpojat ja siskontyttö olisivat olleet näkemässä, ne ois varmaan fanittanu just samalla intensiteetillä.

Lentokaloista tuli myös mieleen kaikenlaisia höpöjä. Ensinnäkin Super Mario Bros kolmonen, pelien aatelia. Siinä on kenttä, jossa pitää varoa lentokaloja, muuten käy kalpaten. Mä oon hieman pettynyt, että mun arvostamassa klassikossa sotketaan huoletta totta ja tarua, siis ensin on lohikäärmettä ja prinsessaa ja lentävää hollantilaista, ja sitten nämä kalat jotka onkin aivan totta! Vai meneekö ne sittenkin samaan sarjaan kuin sieniä nappailevat putkimiehet? Onko sekin totta? Sanna? Toisekseen mun oma hilpeys lentokaloista muistutti eräästä kohtaamisesta Espanjassa. Tapasin siellä amerikkalaisen pojan, joka halusi kovasti kuulla Suomesta. Latasin tietysti pöytään tuhannet järvet, yöttömät yöt ja revontulet, saunan, joulupukin ja porot. Tähän poika naureskeli hieman, mutta vakavoitui kun en näyttänyt ymmärtänyt vitsiä. Katsoi mua hetken kunnes lausui: "You were being serious?! I always thought reindeer were fictional!" Jos joulupukki on satua on porojenkin oltava. Loogista sinänsä.

Tänään oli jälleen Tuulin ja Garyn retkipäivä, kohteena Bongoyon saari Darin edustalla. Käytiin viime viikolla toisella samantyyppisellä paratiisirannalla eikä haluttu jumittua yhteen vaihtoehtoon, parempi selvittää koko kattaus loppuaikaa silmällä pitäen. Molempi parempi, ekalla saarella oli upean kirkasta vettä jossa kelpasi snorkkeloida kaloja ja koralleja sateenkaaren väreissä, tänne toiselle pääsi helpommin - ja siellä oli ne lentävät kalat. Bongoyon vedet oli hieman sameat, epäiltiin että syypäitä on Darin sataman läheisyys ja saaren edustaa hipovat kalastusalusten reitit. Sameus toi snorklaamiseen hämyistä fiilistä, tappajahaitunnelmaan virittäytyminen kävi kuin itsestään. Coco Beachilla, Darin diplomaattialueen tunnetuimmalla rannalla oli tän vuosikymmenen alussa syöty viisi ihmistä, hyh. Aloin taas muistaa, miksen koskaan ole halunnut suorittaa sukelluskorttia.

Meidän äidin puolen suvulta on periytynyt mulle jonkinasteinen vedenalaisten objektien pelko. Olen siis mallioppinut kammoamaan uppotukkeja ja järviin ajettuja kivikasoja pienestä pitäen. Pelko kulminoituu turoihin, siis järviin tahallaan aseteltuihin oksakasoihin, jotka houkuttavat kaloja ja kalastajia. Veden pinnalle näkyvät vain ylimmät limaiset oksat, loppu hirvitys on uppeluksissa. En tiedä mitään kamalampaa, kuin jos joku pudottaisi mut turon kohdalla järveen. Tai totta kai tiedän, mutta nyt puhutaankin irrationaalisista peloista.

Tähän samaan kauhun kategoriaan, joskin lievempinä, menevät ne muut veden alla häälyvät asiat, kuten riippakivien narut, suuret kivet ja sekalaiset kasvustot. Tai - takaisin Bongoyolle - laivat. Kuten ollakaan, siinä saaren edustalla joku oli aikanaan töräyttänyt laivan karille (heh heh). Hylky oli laskuveden aikaan juuri ja juuri peitossa, vain yksi ruosteinen kulma näkyi pinnalle. Tietysti parhaat korallit oli juuri sillä suunnalla, ja niin me räpylöitiin kohti samean veden keskellä häälyvää möykkyä. Kieltäydyin ehdottomasti astumasta vaaravyöhykkeelle. Gary jokseenkin vähemmän neuroottisena ihmisenä molski menemään ja palasi kertomaan, että olihan siellä hylyn ympärillä tietysti isommat ja hienommat ja varmaan älykkäämmätkin kalat kuin missään muualla. Hetken vettä sotkettuani ylpeys voitti ja puoliksi uin, puoliksi annoin raahata itseni ("älä vaan päästä irti kädestä - laivaa ei saa mennä kahta metriä lähemmäs - jos tulee paniikki niin äkkiä pois") raadon ympäri. Hyi miten inhottavaa. Mutta taas on kuukauden uusi asia plakkarissa.