Kookosöverit

Vedin liikaa kookosta, nyt on huono olo. Viime päivinä oon nimittäin ottanut missioksi ostaa vihannes- ja hedelmäkojuista kaikkea vierasta. Vähän opiskelijabudjetin eksotiikkaa ennen seuraavaa reissua. Ensimmäisenä mukaan lähti papaija - en ole koskaan Suomessa ostanut yhtään. Papaija oli taivaallisen makuinen, ja kauniskin vielä. Siitä aukesi meidän talouden papaijahanat, olen kantanut niitä kotiin kilokaupalla viime viikon lopulta laskien. Toinen aluevaltaus olivat passion-hedelmät. Niitä myydään täällä kilohinnalla, eivätkä kustanna paljoa. Aika jänniä lötköjä, mutta ainakin eilisen jugurtin (ensimmäinen maitotuote sitten Suomen) seassa toimivat kelvollisesti. Estetiikka ei tosin ollut parhaasta päästä. Passionien ostamiseen liittyi mehukas swahilikömmähdys. Tässä kielessä hedelmä on tunda, monikossa matunda. Kun löytöretkeilijä-asenteella varustettuna kyselin vihannespojalta passionin nimeä, en vielä tajunnut sen olevan passion. Suomeen tuodut lajitoverit kun ovat paljon ryppyisempiä ja tasakokoisempia. Poika sitten totesi, että sehän on tunda. Minä siihen, että tokihan se on tunda juu, mutta millainen. Että mikä sen nimi on, kwa Kiswahili. Johon poika taas, että no tunda! Well no shit Sherlock, ajattelin, ja annoin olla. Eivät nämä paikalliset nyt taas ymmärtäneet, mitä mä yritin kielimuurin yli viestiä.

Seuraavana päivänä istuin kielikurssilla (palataan tähän kohta), ja satuttiin puhumaan hedelmistä. Noh, niinhän siinä kävi että passion-hedelmä on swahiliksi - mitäpä muutakaan kuin - tunda! Siis kuka menee nimeämään hedelmän ihan vaan hedelmäksi?! "Juu, meillä on Suomessa paljon näitä puita ja järvissä paljon kalaa."

Viime kirjoituksesta on aikaa. Meillä meni nimittäin viime viikonloppuna sähköt, ja niitä saatiin odotella takaisin leppoisat viisi päivää. Pimeä tulee puoli seiskan aikaan, joten iltaisin ei hirmuisesti netissä surffailtu tai leffoja katseltu. Läksytkin jäi välillä tekemättä, aijai. Me tietysti soitettiin heti Tanescolle, paikalliseen sähköyhtiöön, että tulkaa apuun. Lupasivat tulla, eivät tulleet. Odotettiin himassa hikoillen, kun tuuletinkaan ei tietysti toiminut. Kaiken lisäksi oltiin juuri palattu minibreikiltä Bagamoyon kaupungista. Oltiin siis tavallista rähjäisempiä, eikä vettäkään ollut siunaantunut kun isäntäperheellä on lauantaisin pyhäpäivä. Keksittiin onneksi pelastautua lähtemällä salille (tähänkin palataan pian), jossa on aivan villin hieno meininki kun on aina juoksevaa vettä (joka tulee ihan oikeista suihkuista), kunnon sauna (nii-in) ja ulkona uima-allas. Sähkömies eli fundi umeme ei ollut saapunut vielä silloinkaan, kun palattiin. Eikä tullut sunnuntaina, ei maanantaina tai tiistaina. Vaikka sekä minä, Kari että meidän vuokranantaja Rachel soiteltiin linjat kuumina Tanescoon niin aamuin, päivin kuin illoin. Krediittikin loppui puhelimesta, ja silti sedät oli aina yhtä vilpittömän yllättyneitä meidän sähkökatkosta ja ottivat samat tiedot kiltisti ylös sen seitsemän kertaa. Lopulta keskiviikkona Rachelilla napsahti. Puoli kymmenen aikaan illalla se lähti tohinalla Tanescon toimistoon. Toimistolla se oli ilmoittanut, ettei suostu lähtemään ilman fundia, piste. Ja sedät tuli mukaan!

Oli villiä seurata, kun fundi-tyyppi normaalivermeissä kiipesi huterilla tikkailla sähköpylvääseen samalla kun toiset tyypit sohotti sen suuntaan alhaalta valoa. Seurasi sähköjohtojen tökkimistä ja epämääräistä fiksailua, mutta niin ne sähköt vaan tuli takaisin. Koko hommaan meni ehkä vartti.

Viimeiset kolme viikkoa on hujahtanu koulun penkillä, Kari kävi swahilin alkeet ja mä intermediate-kurssin. Aikamoista tykitystä, sanoisin. Kurssi on kyllä ollut tosi hyödyllinen, toisin kuin yliopiston tarjonta, joka on hieman vaatimattomampaa tasoa kuin kotipuolessa. Jottei tekeminen loppuisi kesken, otettiin myös kuukausipassit läheiselle salille. Mä oon kiltisti käynyt Karin kanssa nostelemassa puntteja, rauh. Parasta salissa tosin on se sauna, joka on ihan aitoa tavaraa. Taitaa olla ruotsalaisten peruja, mutta menköön. Kun ekaa kertaa pääsin täällä istumaan puisille lauteille, palasi henkinen rauha ja tyyneys kertaheitolla. Joskus hikoilu voi vaan olla aivan törkeän mukavaa.

Aktiviteetti numero kolme: opettajan leikkiminen. Yliopistolla on vuosia pyörinyt proggis, jossa opiskelijat opettavat erään torin käsityöläisille englantia, ja ajattelin mennä katsastamaan touhun. Huippu tunnelma, aivan mielettömiä tyyppejä opiskelemassa, tykkäsin. Meen huomenna pitämään sinne osallistavan harjoituksen oppilaiden motiiveista, niin voidaan hieman miettiä, että mitä kaikkea siellä voisikaan opettaa, mikä olisi hyödyllisintä. Koko touhusta puuttuu vielä kunnon rakenne, joten mun organisointihimo pääsi luonnollisesti valloilleen. Jos kukaan opettajaystävä sattuu lukemaan tätä, niin onko teillä sattumalta englanninmatskua, jota voisitte jakaa?

Sitten loppuun pieniä ilouutisia. Pääsin läpi kammottavasta tilastotieteen tentistä, jossa kävin juuri ennen lähtöä. Aivan tajutonta. Eikä edes ykkösellä läpi vaan kakkosella! Uusi matemaattisen lahjakkuuden tähti on syttynyt! Toinen huippujuttu on se, että sain mun gradulle ohjaajan. Ja vieläpä tosi mielenkiintoisen Intia-ekspertin. Jospa ne paperit olisi kädessä jouluun mennessä, niin saisi tämäkin opintosaaga arvoisensa lopun.